Teksti, joka sai minut pohtimaan tätä kysymystä kuului näin:
"Kokemusta on, muut ensin, minä sitten jos vielä jotakin jossakin jonnekin... Mutta muutosta on pikkuhiljaa tapahtunut. Se on kuitenkin tosi vaikeaa. Kun on ns. hyväsydäminen ihminen, empaattinen ja sympaattinen ja ja ja... eikä ole oppinut panemaan itseään koskaan etusijalle. Sehän olisi itsekkyyttä, eikö vain?"
Onko itsekkyyttä pitää huolta itsestään?
Onko itsekkyyttä tehdä niitä asioita joista itse nauttii?
Onko se itsensä rakastamista,
että tekee aina niin kuin muut haluavat?
Olet päättänyt viettää tulevan viikonlopun vaellellen metsässä, kuunnellen metsäneläinten ääniä ja nähdä auringon laskevan metsän taa. Olet odottanut tätä viikonloppua jo pitkään ja joka kerta kun ajattelet tulevaa viikonloppua, hymyilet. Sisälläsi leviää lämpöinen tunne joka saa sinut leijumaan ilmassa.
Perjantai-iltana ystäväsi soittaa ja sanoo, että tarvitsee seuraavana päivänä kyytiä 30 kilometrin päässä sijaitsevaan kirjastoon. Hänen on aivan pakko palauttaa kirjat, jotka ovat jo kaksi päivää myöhässä, sillä hän ei halua maksaa niistä sakkoja. Samalla hän ehdottaa, että voisitte käydä lounaalla tai kahvilla ja viettää yhteistä aikaa, koska ette ole pitkään aikaan nähneet.
Mitä teet?
Olen elämäni aikana huomannut, että monta kertaa olen päättänyt viettää "omaa aikaa" tai tehdä niitä juttuja jotka ovat minulle tärkeitä. Ja sitten huomannut, että eteen tulee tilanne, jossa tuota "omaa aikaa" vastustetaan. Auto särkyy, lapset kiukuttelevat, yllättävä lasku vie innon lähteä.
Näissä tilanteissa olen antanut periksi, jättänyt lähtemättä ja jäänyt hoitamaan vallitsevaa tilannetta.
Mutta sitten aloin miettimään, miksi? Miksi minä olen se jonka pitää nämä asiat hoitaa? Miksi minulle ei ole "oikeutta" viettää omaa aikaa?
Kunnes tajusin, että nämä "vastustukset" ovat vain maailmankaikkeuden tapa testata, olenko oikeasti valmis tekemään sen, mistä puhun. Olenko oikeasti halukas viettämään omaa aikaa ja osoittamaan itselleni että rakastan itseäni.
Kun kaikesta vastustuksesta huolimatta noudatin suunnitelmiani oman ajan suhteen, tapahtui jotain odottamatonta. Vastustukset hävisivät kokonaan. Kun seuraavan kerran minulla oli mahdollisuus viettää omaa aikaa, auto ei särkynytkään eivätkä lapset vastustelleet mummolaan menoa ja yllätyslaskun sijaan sainkin yllätyspalautuksen laskusta.
Maailmankaikkeus ei ole meitä vastaan. Kun julistamme suureen ääneen, että rakastamme itseämme, maailmankaikkeus haluaa nähdä että tarkoitamme sitä. Se testaa miten reagoimme kun se heittää eteemme kaatuneen puun. Jos vaivumme alakuloon ja taannumme entiseen, kohtaamme tuon uuden testin joka ikinen kerta kun yritämme osoittaa itsellemme ja maailmankaikkeudelle että rakastamme itseämme.
Itsekäs ihminen ei välitä muista ja ajattelee joka hetki vain itseään.
Itseään rakastava ihminen tekee asioita ensin itselle ja auttaa vasta sen jälkeen muita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!