Helmikuun Helmet

Helmikuu pyörähti vauhtiin omalla viikonlopulla ja omalla ajalla josta nautin Jyväskylässä. Kuun alussa tuntui siltä, että kaikki on mahdollista ja että kuukaudesta tulee mahtava.

Hyvästä alusta huolimatta haasteet löysivät tiensä tähänkin kuukauteen. Ilokseni huomasin kuitenkin sen, miten nopeasti pääsin noiden haasteiden yläpuolelle enkä vaipunut synkkyyteen kuten olisin tehnyt vielä muutama vuosi sitten. 

Lapset hemmottelivat minua nimipäivänä Body Shopin lahjakortilla, josta kävinkin hakemassa itselleni uutta käsirasvaa ja huulovoidetta. Tarttuipa mukaan kätevä puristinkin, jonka avulla saan ne viimeisetkin rasvatpisarat puristettua purkista kätösiini.

Helmikuussa sain tutustua kahteen erilaiseen kirjaan - Askeleet Pimeästä runokirjaan sekä E2 "energia"kirjaan. Sain inspiraation tehdä Unelmaien Työkirjaan, jonka avulla omia unelmiaan voi hahmotella paperille ja herätellä omaa mielikuvitustaan siihen, millaiselta oma elämä näyttää kun unelmat ovat toteutuneet.

Samalla haastoin itseni opettelemaan rakastamaan itseäni - kun se on se ensimmäinen ja tärkein rakkaussuhde elämämme aikana.

Kuukausi antoi jälleen paljon ajattelemisen aihetta. Sen vastapainoksi olikin hyvä hieman "askarrella" - oikeastaan katsoin vain vierestä, kun poikani rakensi 3D palapelistä Empire State Buildingin. Minä taas innostuin (vihdoin ja viimein) tekemään lapasille ja pipoille omat lappuset. Nyt eivät lapset voi enää valitaa aamulla "missä mun pipo on" =)

Erään lukijan innoittama tein itselleni myös kiitollisuus taulun. Löysin vanhat valokuvakehykset, jotka tuunasin uudella tavalla. Taulu sijaitsee työpöydälläni, Aarrekarttataulujen alapuolella ja siinä se joka päivä minua muistuttaa, että mistäs tänäpäivänä voi olla kiitollinen.

Kaikesta huolimatta jätän iloiset ja kiitolliset helmikuun helmet muistoihini ja käännän katseeni kohti kevättä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Follow @ Instagram

Back to Top