Olenko viallinen jos haluan muuttaa elämääni?

Jäin pohtimaan elämänmuutoksen tärkeyttä tässä pääsiäisen aikana. Mietin, olenko jotenkin viallinen, jos haluan muuttaa elämääni. Miksi en ole tyytyväinen elämääni? Miksi haluan enemmän kuin minulla tällä hetkellä on?

On totta, että elämäni on tällä hetkellä hyvällä mallilla. Minulla on koti (vuokra sellainen), kaksi suht tervettä lasta, auto, ihana työ, ihania ystäviä ja sukulaisia ympärilläni. Olen itse terve ja iloinen lähes joka päivä. Mitä vielä voisin pyytää?

Mutta sitten oivalsin, että kyse ei olekaan siitä, olenko tyytyväinen elämääni nyt vaan siitä, mitä ajattelen elämästäni kun viimeiset hetket ovat käsillä.

Jos tietäisin, että huomenaamulla en enää heräisi, olisinko tyytyväinen niihin ratkaisuihin, joita olen elämässäni tehnyt? Olisinko sanonut tärkeille ihmisille että rakastan heitä sydämeni pohjasta? Olisinko näyttänyt sen heille? Olisinko näyttänyt itselleni, että rakastan itseäni? Katuisinko jotain? Olisinko halunnut tehdä jotain toisin?

Ollessani lukiossa muistan sanoneen ystävälleni:

"Sitten vanhana kiikkustuolissa, haluan muistella elämääni ja sanoa, 

että pitikö tuokin mennä tekemään. Eikä, 

että voi kun olisin silloin tehnyt niin."

Tuo ajatus on ollut elämäni punainen lanka siitä lähtien.

Jos en enää heräisi huomenna:
Olisinko tyytyväinen niihin ratkaisuihin, joita olen elämässäni tehnyt?  Kyllä.
Olisinko sanonut riittävästi rakastan sinua ja osoittanut sen myös? En, haluan tehdä sitä enemmän.
Olisinko näyttänyt itselleni riittävästi, että rakastan itseäni? En.
Katuisinko jotain? Kyllä, katuisin sitä, että olin niin pitkään niin vihainen tietyille ihmisille.
Olisinko halunnut tehdä jotain toisin? En, sillä muuten en istuisi tässä kirjoittamassa näitä sanoja.

Olenko kokenut tarpeettomasti 35-vuotiaaksi ihmiseksi? Kyllä. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, hyväksikäyttöä, pettymyksiä, pettämistä, romahduksia, kauhua, pelkoa, alistamista, vähättelyä, yksinoloa, vaijettuja kyyneliä, syyllistämistä ja epäonnistumisen tunteita.

Minä olen käynyt kaiken sen läpi. Ja selvinnyt voittajana. En vielä ole maalissa, enkä haluakaan olla. Mutta tiedän sen, mitä periksiantamattomuudella, sinnikkyydellä ja anteeksiannolla saadaan aikaan.

Vahvoja ihmisiä.

Niitä, jotka voivat olla valona muille, niille, jotka vielä etsivät omaa tietään ulos pimeästä tunnelista. Niille, jotka joutuvat päivästä toiseen kokemaan sitä, mikä itselle on enää kaukainen muisto. Tuki ja turva niille, jotka eivät enää jaksa itse kävellä. Syli ja lämpö niille, jotka eivät enää muista mitä ne ovat. Kallio niille, jotka kokevat uppoutuvansa aina vain syvemmälle.

Miksi haluan muuttaa elämääni?

Koska haluan kokea elämän kaiken kirjon. 

Haluan nähdä ja kokea ja muistella. 

Haluan elää.

Yksikin valhe voi tuhota koko luottamuksen

Pystytkö katsomaan itseäsi peilistä ja sanomaan, että luotat itseesi 100%?
Tuli eteen mitä tahansa, sinä selviydyt?
Sinä pystyt ja jaksat ja teet ihan kaikkesi?

Luottamus puhuttaa tänä päivänä todella paljon. Pohdimme, voimmeko luottaa kansanedustajiin, lääkäreihin, päiväkotihenkilökuntaan ja jopa poliisiin.

Itselläni ajatus lähti kissastani. Kun otan Pörrön syliin, se kääntää päänsä pitkälle taaksepäin ja paljastaa kaulansa minulle. "Rapsuta minua" se naukaisee. Ja minä rapsutan. Siinä jos missä on 100% luottamus kohdallaan.

Mutta miksi ihmiset käyttävät luottamusta väärin? Mikä on se vallan käytön ajatus, joka ajaa ihmisen käyttämään hyväksi muiden uskoa ja luottamusta itseensä? Vielä enemmän pohdin sitä, miten tuo ihminen joka tietoisesti pettää muiden luottamuksen, pystyy elämään itsensä kanssa?

Mutta toisaalta, meistä jokainen tekee sitä joka ikinen päivä. Itsellemme. Kaupan karkkihyllyllä otamme totutusti sen suklaapatukan tai pienen karkkipussin ja sanomme itsellemme: "Ihan vaan tämän kerran, käyn illalla kävelemässä pidemmän lenkin ja huomenna lounaalla syön vain salaattia..." vaikka illalla lenkki jää tekemättä ja lounaalla ei eilisestä lupauksesta ole jäljellä kuin kaukainen ajatus.

"Eihän siitä mitään haittaa ole, jos lähden poikien kanssa viettämään saunailtaa ja söde tyttö tulee juttelemaan..." vaikka parisuhde on jo nyt kriittisessä tilassa.

"Minä poltan vielä tämän askin ja lopetan sitten..." vaikka lääkäri sanoi jo puoli vuotta sitten etten enää saisi polttaa.

"Minä pelaan vielä tämän kierroksen ja lopetan sitten..." vaikka asuntolainan lyhennykset ovat myöhässä jo puoli vuotta.

Yksikin valhe voi tuhota koko luottamuksen. Älä valehtele myöskään itsellesi.

Luottamuksen menettäminen on kuin särö lasissa. Vaikka se ei olisikaan rikki, särö on ja pysyy.

Aloita uusi elämä puhumalla itsellesi totta. Vaikka se tekisikin alussa pahan mielen. Mitä enemmän osaat olla itsellesi rehellinen, sitä enemmän kasvatat luottamusta siihen, että pystyt ihan mihin vain, milloin vain.

Sillä jos sinä et luota itseesi, kuinka voit kuvitella muidenkaan luottavan sinuun?

Olenko itsekäs jos rakastan itseäni?

(Jatkoa eiliseen, tämä on 2/2 teksti)

Teksti, joka sai minut pohtimaan tätä kysymystä kuului näin:

"Kokemusta on, muut ensin, minä sitten jos vielä jotakin jossakin jonnekin... Mutta muutosta on pikkuhiljaa tapahtunut. Se on kuitenkin tosi vaikeaa. Kun on ns. hyväsydäminen ihminen, empaattinen ja sympaattinen ja ja ja... eikä ole oppinut panemaan itseään koskaan etusijalle. Sehän olisi itsekkyyttä, eikö vain?"

Onko itsekkyyttä pitää huolta itsestään?

Onko itsekkyyttä tehdä niitä asioita joista itse nauttii?

Onko se itsensä rakastamista, 

että tekee aina niin kuin muut haluavat?

Olet päättänyt viettää tulevan viikonlopun vaellellen metsässä, kuunnellen metsäneläinten ääniä ja nähdä auringon laskevan metsän taa. Olet odottanut tätä viikonloppua jo pitkään ja joka kerta kun ajattelet tulevaa viikonloppua, hymyilet. Sisälläsi leviää lämpöinen tunne joka saa sinut leijumaan ilmassa.

Perjantai-iltana ystäväsi soittaa ja sanoo, että tarvitsee seuraavana päivänä kyytiä 30 kilometrin päässä sijaitsevaan kirjastoon. Hänen on aivan pakko palauttaa kirjat, jotka ovat jo kaksi päivää myöhässä, sillä hän ei halua maksaa niistä sakkoja. Samalla hän ehdottaa, että voisitte käydä lounaalla tai kahvilla ja viettää yhteistä aikaa, koska ette ole pitkään aikaan nähneet.

Mitä teet?

Olen elämäni aikana huomannut, että monta kertaa olen päättänyt viettää "omaa aikaa" tai tehdä niitä juttuja jotka ovat minulle tärkeitä. Ja sitten huomannut, että eteen tulee tilanne, jossa tuota "omaa aikaa" vastustetaan. Auto särkyy, lapset kiukuttelevat, yllättävä lasku vie innon lähteä.

Näissä tilanteissa olen antanut periksi, jättänyt lähtemättä ja jäänyt hoitamaan vallitsevaa tilannetta.

Mutta sitten aloin miettimään, miksi? Miksi minä olen se jonka pitää nämä asiat hoitaa? Miksi minulle ei ole "oikeutta" viettää omaa aikaa?

Kunnes tajusin, että nämä "vastustukset" ovat vain maailmankaikkeuden tapa testata, olenko oikeasti valmis tekemään sen, mistä puhun. Olenko oikeasti halukas viettämään omaa aikaa ja osoittamaan itselleni että rakastan itseäni.

Kun kaikesta vastustuksesta huolimatta noudatin suunnitelmiani oman ajan suhteen, tapahtui jotain odottamatonta. Vastustukset hävisivät kokonaan. Kun seuraavan kerran minulla oli mahdollisuus viettää omaa aikaa, auto ei särkynytkään eivätkä lapset vastustelleet mummolaan menoa ja yllätyslaskun sijaan sainkin yllätyspalautuksen laskusta.

Maailmankaikkeus ei ole meitä vastaan. Kun julistamme suureen ääneen, että rakastamme itseämme, maailmankaikkeus haluaa nähdä että tarkoitamme sitä. Se testaa miten reagoimme kun se heittää eteemme kaatuneen puun. Jos vaivumme alakuloon ja taannumme entiseen, kohtaamme tuon uuden testin joka ikinen kerta kun yritämme osoittaa itsellemme ja maailmankaikkeudelle että rakastamme itseämme.

Itsekäs ihminen ei välitä muista ja ajattelee joka hetki vain itseään.

Itseään rakastava ihminen tekee asioita ensin itselle ja auttaa vasta sen jälkeen muita.