Mitä henkisyys minulle merkitsee?

Ihminen on kokonaisuus. Ei pelkästään sitä ulkoista, jota näemme kun katsomme itseämme peilistä. Sisällämme on jotain, mitä suurin osa ihmisistä ei osaa määritellä.

Minä kuvittelin monta kertaa, että henkisyys on yhtä kuin uskonto, jota koulussa opetettiin. En kokenut olevani uskonnollinen ihminen, en tiennyt uskonko Jumalaan vai en. Silti mystiikka ja selittämättömät asiat ovat aina kiehtoneet minua.

Kun katselen elämääni nyt jälkikäteen taaksepäin, huomaan, että elämäni ei ole ollut sarja huonoja kokemuksia ja katastrofeja vaan pikemminkin askeleita polulla, jonka tarkoituksena on oppia. Oppia tuntemaan itsensä ja sisimpänsä.

Olen lukenut satoja elämäntapaoppaita. Olen lukenut samoja sanoja kerta toisensa jälkeen vasta kun pysähdyin itse ja aloin kuuntelemaan sisintäni, palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.

Pysähdy hetkeksi. Hengitä syvään ja kuuntele. Mitä kuulet?

Minä kuulen pienen lapsen, joka hyvin hennolla äänellä kysyy minulta: "Miksi sinä et rakasta minua?"
Tuo pieni lapsi on yrittänyt saada äänensä kuuluviin 33 vuotta. Se on yrittänyt kertoa minulle, että maailma ei ole paha paikka, että katastrofeja ei satu ihmisille ilman syytä, että jokainen vastoinkäyminen on mahdollisuus oppia itsestä jotain. Olen opetellut kuuntelemisen taitoa pienestä pitäen ja nyt, viimeisen puolen vuoden aikana, olen oppinut kuuntelemaan tuota pientä lasta.

Kun kerroin aikoineen Cambridge-valmentajalleni Helille elämäntarinaani, hän kuunteli rauhallisesti. Sitten hän kysyi: "Olisitko Tiia, oppinut elämästä näin paljon, jos et olisi kokenut kaikkea tätä?"

Illalla pohdin tuota kysymystä ja silloin uusi ovi aukeni sisälläni. Olisinko todellakin tässä ja nyt, olisinko se ihana ihminen joka olen, jos en olisi käynyt läpi kaikkea sitä mitä olen? Olisinko oppinut taistelemaan oikeudenmukaisuuden puolesta? Olisinko oppinut kuuntelemaan muita ihmisiä? Olisinko oppinut olemaan tasapuolinen kaikkia ihmisiä kohtaan? Olisinko oppinut olemaan rehellinen itselleni ja muille? Olisinko oppinut rakastamaan itseäni? Olisinko oppinut tietämään elämäntehtävääni ja paikkaani tässä maailmassa? Olisinko oppinut elämään?

Tänä aamuna istuin keittiönpöydän ääressä vihkoni ja kynäni kanssa. Kirjoitin vihkoon tuntemuksia tämänhetkisestä työtilanteestani. Mietin millaisia kaavoja menneisyydestäni löytyy. Mitkä asiat toistuvat kerta toisensa jälkeen elämässäni. Kun kirjasin kolme asiaa, jotka toistuvat kerta toisensa jälkeen elämässäni, aloin miettimään mitä nämä asiat minulle merkitsevät. Ja huomasin, että ne merkitsevät minulle pelkoa.

Pelkoa siitä että en selviä. Pelkoa siitä, että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen. Pelkoa siitä, että en ole riittävän hyvä. Pelkoa siitä, että en hallitse elämääni vaan muut päättävät asioista puolestani.

Pelko on luottamuksen puutetta. Luottamuksen puutetta itseen ja omiin kykyihin. Luottamuksen puutetta siihen, että kaikki järjestyy. Vaikka olen selvinnyt monesta vastoinkäymisestä, siltikään en luota itseeni.

Tämä luottamuksen puute on ollut elämässäni koko ajan läsnä. Luottamus omiin vanhempiin, luottamus opettajiin, luottamus esimiehiin, luottamus miehiin. Odotukset ja todellisuus eivät ole kohdanneet kertaakaan. Ja kaikesta huolimatta, kaikki se mistä olen elämäni aikana selviytynyt, pitäisi merkitä minulle, että voin luottaa itseeni.

Viimeinen asia, jonka kirjoitin vihkooni aamulla ennenkuin lapset heräsivät on: "Miten parannan luottamuksen?"

Tuohon kysymykseen kun löydän vastauksen, moni asia muuttuu parempaan suuntaan. Mistä löydän sen vastauksen? Syvältä sisältäni, rauhoittumalla, hiljentymällä ja kuuntelemalla.

Mitä henkisyys minulle merkitsee? Se merkitsee tyyneyttä, rauhallisuutta, hiljentymistä, kuuntelemista ja luottamusta.