2 keikkaa perheneuvolaan

Alkuviikko on mennyt puhtaasti reissun päällä. Eilen maanantaina kävimme tyttäreni kanssa Kuopiossa nepsyn toisellä "istunnolla" ja tänään oli vuorossa pojan käynti lääkärin hoteissa.

Saimme lääkäriltä kehuja siitä, miten hyvin olemme menneet eteenpäin ja miten paljon (niin lapsi kuin äitikin) on asian eteen panostanut. Seuraavaksi jännitämmekin, saammeko koulun samalle linjalle meidän kanssa ja puhaltamaan yhteen hiileen lapsen hyväksi. Tämä nähdään ensi viikon torstaina.

Lääkärin kanssa ehdimme ihasteilla meidän kissanpentuja ja puhua myös tyttären diagnoosista. Myöhemmin keväällä istumme uudelleen alas ja mietimme tyttären diagnoosin lopullisen muodon, mahdollisen lääkekokeilun ja saamme lausunnon Kelaa ja Sovaa varten.

Heitin jo lapsille tänään ehdotuksen, että lähtisin Sovaan tyttären kanssa kahdestaan ja poika jäisi mummin ja ukin kanssa hoitamaan kisuja. Saas nähdä toteutuuko...

Huomenna olisi vielä yksi käynti Kuopiossa, tällä kertaa oma käynti Kysillä. Mitään hälyyttävää terveydessä ei ole, lähinnä käyn keskustelemassa eräästä mieltäni askarruttavasta asiasta.

Palkinnot on tänään voittajille postitettu, sitten vain odotellaan kuvia voittajista palkintoineen (mikäli he haluavat niitä lähettää). =)

Kurkku on ollut muutaman aamun kipeänä, joten jos minusta ei pariin päivään mitään kuulu, se tarkoittaa, että flunssa on kaatanut minut sänkyyn. Toivotaan kuitenkin että pahimmalta säästyttäisiin.

Iloista loppuviikkoa kaikille!

valkea ruusu, ruusu, kukka

4 kommenttia:

  1. Toivottavasti saatte koulun kanssa asiat balanssiin. Minun lapsellani oli aikoinaan oppimisvaikeuksia, mutta niitä ei koulun taholta haluttu ymmärtää. Ei, vaikka opettajat kutsuttiin perheneuvolaan, ja heitä ohjeistettiin siellä, miten toimia. Kaikki opettajat eivät edes vaivautuneet paikalle.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvin tutulta.
    Meillä välillä ohjeet otetaan hyvin vastaan ja niitä jopa noudatetaan mutta en tiedä, liekö kiire vai unohdus, joka saa opettajat tietyin väliajoin toimimaan vastoin ohjeita.

    Pahimmillaan olen istunut yksin 7 muun koulun edustajan edessä ja yrittänyt vakuutella, että poikani ei ole käytöshäiriöinen vaan hän pelkää tulla kouluun. Oli siinä haastetta mutta onneksi asiat saatiin selvitettyä.

    Olenkin miettinyt, pitäisikö minun tehdä pojastani "käyttöopas" jota olisi helppo antaa opettajille aina kun opettajat vaihtuvat tai "ongelmia" koulussa ilmenee =D Siihen olisi sitten helppo vedota ;D

    VastaaPoista
  3. Tuo käyttöopas olis niiiiin hyvä, tuota en aikanaan hoksannut. Vaikka niille kansankynttilöille ei olisi varmaan saanu senkään avulla asiaa perille��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =D
      Ja kun sitä nippeli-nappeli-tietoa on niin paljon (adhd lapsesta) niin opuksestahan tulisi monisivuinen, jonka jälkeen kuulisi vastauksen: "Ei me joudeta tällasia lukemaan..."

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Follow @ Instagram

Back to Top