Anteeksiantaminen vapauttaa sinut

"Anteeksianto on vaikeaa, etenkin kun on loukkaantunut kaikkein rakkaimman vääryyksistä tai ilkeistä sanoista. Katkeruudesta luopuminen on kuitenkin vapauttavaa: se antaa voimia jatkaa eteenpäin.

Viha, häpeä ja syyllisyys rasittavat fyysisesti. Pitkään jatkuttuaan kielteiset tunteet saattavat uuvuttaa meidät täysin. Anteeksi antaminen helpottaa.

Helsinkiläinen lastenpsykiatri, psykoterapeutti Tuulikki Saaristo ei lakkaa hämmästelemästä anteeksiannon parantavaa vaikutusta. Kun luopuu katkeruudestaan, ihminen rentoutuu, uni alkaa maistua paremmalta, masennus ja ahdistus vähenevät.

Tuulikki Saaristo löysi anteeksiannon terapeuttisena välineenä oman meditaatioharrastuksensa avulla.

– Monet ongelmistamme johtuvat siitä, että tulemme huonosti toimeen tunteidemme kanssa. Joko niitä ei uskalleta kohdata tai sitten joudumme kokonaan tunteidemme vietäväksi, kielteiseen tunnekoukkuun. Ryhdyin etsimään jotain, mikä tekisi saman kuin meditaatio: sallii tunteet, mutta estää samalla joutumasta niiden valtaan. Anteeksianto tuo pintaan tunteita, mutta mikä on erityisen hienoa – ne ovat paremmin hallittavissa.

Saaristo puhuukin mielellään tunteiden siedätyshoidosta: anteeksianto annostelee kielteisiä tunteita pienissä erissä ja tekee niistä helpommin siedettäviä. Anteeksianto irrottaa meidät tunnekoukusta, se antaa meille hiukan etäisyyttä pohtia asiaa uudesta näkökulmasta.

Anteeksi ensin itselle
Anteeksi pyytäminen ei ole helppoa, sillä samalla joutuu myöntämään syyllisyytensä, sen että ei olekaan virheetön. Itselleen anteeksi antaminen on usein kaikkein vaikeinta.

– Me suomalaiset olemme erityisen syyllisyydentuntoista kansaa. Häpeä ja pelko on juurrutettu meihin syvälle, Saaristo arvioi.

Kun ensin antaa itselleen anteeksi, on helpompi pyytää anteeksi toiselta. Anteeksianto lieventää tai ainakin auttaa kestämään syyllisyyttä. Jos ei pysty antamaan itselleen anteeksi, jää helposti syyllisyydentuntonsa vangiksi eikä pääse eteenpäin.

Tuulikki Saaristo opettaa anteeksiannon tekemistä pienellä harjoituksella, joka toistetaan iltaisin sängyssä juuri ennen nukkumaanmenoa. Siinä sanotaan hiljaa mielessä muutaman kerran ”minä annan itselleni anteeksi”. Jos anteeksiannon kohde on joku muu, sanotaan ensin hänen nimensä ja sen jälkeen ”minä annan sinulle anteeksi”.

Saaristo pitää menetelmää mainiona, koska se ei edellytä vielä aitoa valmiutta anteeksiantoon. Sanat voi sanoa mielessään, oli olo millainen tahansa, ja ne alkavat unen aikana tehdä työtä piilossa olevien tunteiden kanssa.

Tunteet kuoriutuvat kerroksittain
Anteeksianto vaikuttaa useimmilla hyvin nopeasti. Anteeksi antaminen rentouttaa niin, että uni tulee helpommin ja aamulla on levännyt olo. Yllättävää on, että anteeksiantoa harjoitteleva kokee itsensä virkeämmäksi, vaikka saattaakin nähdä painajaisia, kun kielletyt tunteet jylläävät unissa.

– Useat kokevat anteeksiannon myönteiset vaikutukset heti, mutta tuntemukset ovat yksilöllisiä. Sekin on jo pieni voitto, kun pahan olon hetket lyhenevät ja hyvän olon hetket pitenevät, Saaristo muistuttaa.

Jotkut ovat tilittäneet pettymystään, kun mieleen tulee koko ajan uusi ryväs tunteita käsiteltäväksi, mutta siihen on vain totuttava. Usein tuoreilla loukkauksilla on juurensa hyvinkin kaukana.

– Kielletyt tunteet tulevat pintaan omassa rytmissään. Anteeksiannon prosessi on kuin sipuli, josta kuoritaan ensin päällyskerros ja sitten seuraavat kerrokset.

– Voimakkaita tunteita ei pidä pelätä. Tärkeintä on osata tunnistaa, mihin toimintaan ne meitä haastavat.

Saaristo toteaa, että ihmiset ovat kasvukehityksensä aikana joutuneet tunkemaan piiloon paljon itsestään. Vanhemmat, opettajat ja muut aikuiset tekevät esimerkiksi temperamenttiselle lapselle selväksi, että hiukan hillitympi käytös olisi suositeltavaa. Luonteen muokkausta tapahtuu koko ajan, ja vaikka meidän ei aikuisena tarvitsisi enää välittää niin paljon muiden mielipiteistä, me teemme itsellemme rajoittavia käytösnormeja. Jatkamme tunteidemme piilottelua häpeän pelossa.

– Kuitenkin tunteet ovat myös fyysisiä. Ne ovat automaattisia reaktioita, jotka ovat perua ajalta, kun olimme tiiviimmin osa muuta eläinkuntaa.

– Kielletyt tunteet rasittavat ruumistamme. Viha on voimakas hormonaalinen tila, jonka aikana lihakset ovat jännittyneitä, verenpaine nousee ja adrenaliinia erittyy tavallista runsaammin. Pitkällinen vihanpito kuluttaa meitä tavattomasti. Vaikka pettäjänä olisi ollut meille hyvin rakas ihminen, ei vihanpito auta: vääryyshän on jo tapahtunut. Koston hautominen ei sekään tuo mukanaan mitään hyvää. Menneisyyttä ei voi muuttaa, siksi on keskityttävä tulevaisuuteen.

Sisäinen sovituksen rytmi haastaa
Tuulikki Saaristo uskoo, että meihin on rakennettu sisään paitsi fyysinen myös henkinen kehitysrytmi. Aivan kuin lapsi saa suurin piirtein tietyn ikäisenä hampaat tai oppii kävelemään, puhumaan ja lukemaan, samalla tavalla meissä on sisäinen sovituksen rytmi. Se työntää meidät kohtaamaan ristiriidat tietyissä elämänvaiheissa. Erityisesti elämän murroskohdat ovat sellaisia, että ne nostavat ristiriidat esiin. Tällaisia hetkiä ovat muun muassa lapsen syntymä, avioero tai omien vanhempien kuolema. Myös oma lähestyvä kuolema voi saada yrittämään menneisyyden haamujen karkottamista.

Anteeksi antaminen on tahtotoimintaa. Aivan kuin pystymme tahdollamme jatkamaan vihanpitoa, pystymme myös päättämään, annammeko anteeksi vai emme.

– Anteeksi antaminen ei merkitse, että hyväksyisi väärän toiminnan, eikä se myöskään tarkoita, että unohtaisi asian, päinvastoin se tuntuu parantavan muistia.

Anteeksianto auttaa eniten anteeksi antajaa. Aito anteeksianto johtaa aina muutokseen – ja yleensä myönteiseen suuntaan."

Artikkeli Hyvä Terveys lehdessä 16.4.2014