Haastan itseni - rakastamaan itseäni

Voisi kuvitella, että on helppo rakastaa itseään. Että olisi tyytyväinen kun katsoo itseään peilistä, tekisi niitä asioita joista itse nauttii, ottaisi aikaa itselleen ja antaisi rakkauden pulputa syvältä sisältään muidenkin iloksi.

Olen pienestä pitäen laittanut muiden tunteet ja halut omieni edelle. Lapseni minun piti olla kiltisti että kukaan ei suuttuisi tai nuhtelisi. Ala- ja yläasteella minun piti olla kiltisti, jotta minua ei enää kiusattaisi. Lukiossa piti olla kiltisti, että ystävä(t) eivät jättäisi. Ammattikorkeakoulussa piti olla kiltisti että saisi lisää ystäviä. Parisuhteessa piti olla kiltisti, että ei enää lyötäisi. Työpaikalla piti olla kiltisti että saisi edetä uralla.

Mutta onko se itsensä rakastamista jos on koko ajan kiltisti? Tukahduttaa omat tunteensa ja jättää ne käsittelemättä kunnes ne - tavalla taikka toisella - nousevat pintaan, jolloin ne on käsiteltävä. Tai muuten jäät synkkyyden polulle loppuelämäksesi.

Sain pari viikkoa sitten käsiini runokirjan, jota olen silloin tällöin lukenut. Runot ovat kauniita ja kertovat elämästä - minun elämästäni. Vaikka kirjoittaja on mies ja runot syntyvät hänen omista ja ystävien läpikäyneistä kokemuksista, on kuin lukisin omasta elämästäni.

Nuo runot nostattivat pintaan asioita, jotka olen kuvitellut jo käsitelleeni. Huomaan, miten paljon olen vahvistunut 11 vuoden aikana, miten vähän tuo aikakausi enää saa minut reagoimaan. Mutta silti tunsin jotain - ehkä pientä pakokauhua - kohdata vielä kerran tuo menneisyys.

Tiedän, että tiellemme tulee vastoinkäymisiä, jotta voisimme oppia niistä. Niissä hetkissä on jotain, mitä meidän tulee käsitellä, nostaa päivän valoon, jolloin se menettää voimansa. Nyt tuo hetki on käsillä. En pelkää mutta tunnen sen epämiellyttävyyden - haluaisin siirtää tuota asioiden käsittelyä hamaan tulevaisuuteen.

Mutta en voi. Se on todennäköisesti se lopullinen este itseni rakastamisessa. Se lopullinen koe jossa testataan, mitä olen vuosien varrella oppinut. Jos en läpäise tätä koetta - jos en edes suostu käsittelemään sitä - joudun käymään tämän saman prosessin läpi uudelleen ja uudelleen, kunnes lopulta suostun katsomaan sitä suoraan silmiin.

Se, miten tuon asian käsittelen, on vielä hämärän peitossa. Mutta rohkeasti aion mennä tuulta päin sillä minulla on oikeus elää rakkaudessa - niin itseni kuin muidenkin.

Kiitos Hemmo runokirjastasi "Askeleet Pimeästä".