Neuropsykologisen kuntoutuksen aloitus

Tänään kävimme tyttäreni kanssa korkkaamassa neuropsykologisen kuntoutuksen. Istuimme tunnin terapeutin nojatuoleissa ja juttelimme todennäköisesti kaikesta muusta paitsi itse aiheesta.

Kyllä me ihan oikeaa aihettakin sivuttiin. Kerroimme loppuvuoden ja alkuvuoden kuulumisia, kertailimme ärsytyksen (tyttäreni) aiheita ja suuruusluokkia sekä allekirjoittaneen oivalluksia jumi-jumi tilanteiden ylitsepääsemiseksi.

Hyvä puoli tapaamisessa oli se, että mitään akuuttia ei tällä hetkellä ole meneillään. Tyttäreni on kiitollinen siitä että "äiti on edelleen kotona eikä töissä". Toisaalta ymmärrettävää mutta toisaalta se tuo arkeen enemmän haastetta kun yhtenä tavoitteena perheneuvolan kanssa on äidin ja lasten "eriyttäminen". Toisin sanoen lasten ohjaaminen itsenäisyyttä kohti.

Eihän se hyvä juttu ole, jos äiti on maailman keskipiste ja kukaan muu ei osaa auttaa kuin äiti. Kun ei äidin pitäisi enää 10 vuoden kuluttua (toivottavasti) olla kengännauhoja solmimassa ja soittamassa esimiehelle, että miksi työkaveri kiusaa tytärtä.

Oma koti-terapeutti...

Kuntoutuksen ensisijainen tavoite on kehittää lähi- eli työmuistia ja saada matematiikan hahmottamisen oivallukset käyntiin. Jälleen eilen kinastelimme tyttäreni kanssa siitä, miksi "näitä tyhmiä tehtäviä pitää tehdä?", "Miksi tekijät eivät tee näitä itse?" ja "Kun nämä on niin vaikeitaaaaaaaa....."

Vaikka ei ne sitten loppujen lopuksi vaikeita olleetkaan.

Jumi-Jumit ovat toistaiseksi meillä vähenemään päin, tosin Kinu-Kinu aikakausi on nostamassa päätään. Olen kuullut muiltakin vanhemmilta, että tämä ikä on pahinta Kinu-Kinu aikaa, kaikki pitää-saada-just-nyt-heti-tänne-piti-olla-jo-eilen. Mitenköhän paljon tähänkin aikakauteen tulisi varata aikaa? Riittäneekö 3 vuotta...?

Äidin hermot menevät (todennäköisesti) vielä monta kertaa, vaikka poika sanoikin - lukiessaan biologian kokeeseen - että "ei äiti sulta voi hermo mennä koska hermosolut pysyy siellä sun aivoissa".

Näsäviisastelijakin vielä.

Tunti kuntoutuksen aloituksessa sujahti nopsaan. Kun lähdimme kuntoutuksesta, haimme velipojan mummolasta ja suuntasimme koko perheen voimin pulkkamäkeen.

Jopa minä innostuin - 23 vuoden tauon jälkeen - laskemaan liukurilla mäkeä! Käy katsomassa Instagramista lyhyt video mäenlaskusta (poika halusi siis välttämättä ikuistaa mun mäenlaskuni...)

Tänään oli myös hyvä päivä ilmoittautua Kuopion Kameraseuran kurssille. Digijärkkärini on ollut kohtuu huonolla käytöllä viimeiset 3 vuotta, joten eiköhän se ole korkea aika ottaa järkkäri kunnolla käyttöön!

Canon EOS 1000D