Viikonloppu.
Ja hengissä selvitty.
Raskas viikko takana, eilen tunnelataus purkautui
opettajien ja vararehtorin edessä perheneuvolassa.
Perheneuvolassa ymmärretään mitä poikani tarvitsee koulussa mutta koulu ei
pysty siihen vastaamaan. Ja kyllähän se on ihan ymmärrettävää,
että eihän mikään ikuisesti taivu.
Tein eilen päätöksen, että poikani jää viikoksi kotiopetukseen,
tällä saadaan tilanne rauhoittumaan ja tasapainottumaan. Ensi viikon
jälkeen koittaa hiihtolomakin.
Kun miettii mitä kaikkea poikani joutuu koulussa "kestämään", on päätös oikea.
Miltä sinusta tuntuisi, jos työpaikalla esimiehesi muuttelisi työpäiväsi ohjelmaa
3-5 kertaa päivässä 2-3 kertaa viikossa? Ja sitten kun menet pyytämään
palkankorotusta, esimiehesi sanoo, että "Joo, onhan se ihan mahdollista,
sitten kun minusta siltä tuntuu. Mutta et sinä päivässä tai kahdessa tai
viikossa näitä tavoitteita saavuta, jotta palkankorotuksen saisit."
Kun yrität keskittyä työntekoon, työhuoneessasi vaihtuu kerran tunnissa
muut työntekijät, jolloin keskittymisesi herpaantuu - joka tunti.
Ja pinnistelet itsesi kanssa että et lähde vaihtamaan kuulumisia jokaisen uuden
työkaverin kanssa joka työhuoneeseesi tulee.
Pinnistelet ja pinnistelet että saisit työsi tehtyä päivän aikana mutta jossain
vaiheessa pinnasi katkeaa. Kun työtaakka painaa harteita. Yrität kysyä
esimieheltäsi lisäohjeita mutta saatkin tuhahduksen "Minähän juuri
äsken ne sinulle kerroin!"
Ja perjantaina, viikon viimeisenä työpäivänä, esimiehesi kävelee luoksesi ja
sanoo, että et sinä tälläkään viikolla tehnyt riittävän hyvin töitä,
joten et sinä sitä palkankorotustakaan saa. Katsotaan uudelleen ensi viikon jälkeen.
Ja kuulet nuo sanat joka viikko 16 viikon ajan.
Reiluako?
Jonkun mielestä kyllä. Koska näinhän erityislapsia yritetään saada siihen samaan
muottiin 199 muun oppilaan kanssa. Ja kun lapsi ei siihen muottiin
istu tai suostu, hänet leimataan häiriköksi, ongelmalapseksi ja aggressiiviseksi.
Eikä tämä tilanne tästä mihinkään muutu. Koska koululla on rajalliset
resurssit ja rajallinen mahdollisuus mukautua oppilaan tarpeisiin.
Tiedättekö, minä oikeasti tunnen sympatiaa opettajia ja koulun henkilökuntaa kohtaan.
Ei se helppoa ole heilläkään taiteilla tällaisen paletin kanssa.
Ja kun vastassa on vielä äiti, joka tekee mitä tahansa että omalla
lapsella olisi hyvä olla siellä koulussa. Että hän tuntisi iloa onnistumisista
ja olisi ylpeä itsestään keväällä kun todistus ojennetaan käteen.
Ettei lapsi purskahtaisi jälleen kerran itkuun ja sanoisi: "Kun minä niin
yritän tehdä hyvää työtä ja minä yritän niin paljon tehdä opettajien
kanssa yhteistyötä mutta kun ei ne opettajat tee yhteistyötä
minun kanssani eivätkä ne muista minusta muuta
kuin minun pelleilyni."
Ja halaan poikaani joka kevät ja sanon hänelle: "Mutta ajattele mistä kaikesta sinä
olet tänäkin vuonna selvinnyt. Olet joutunut kokemaan kiusaamista, tarpeettoman paljon
muutoksia ja haasteita. Ja olet silti oppinut tekemään yhteistyötä
opettajien kanssa, olet rehellinen ja tasapuolinen ja oikeudenmukainen.
Sillä ne ovat taitoja, jotka merkitsevät tulevaisuudessa paljon enemmän
kuin yksikään numero todistuksessasi."
Tänään aion halata itsenä. Rutistaa oikein kunnolla. Ja sen jälkeen
halaan lapsiani. Ja sanon heille miten paljon rakastan heitä ja miten paljon
he minulle merkitsevät. Ja kehun heitä siitä, miten vahvoja he ovat.
Sillä vaikka heidän luokkakaverinsa kiusaavat, puhuvat pahaa selän takan,
he jaksavat joka kerta antaa anteeksi ja antaa heille uuden mahdollisuuden.
Tänä viikonloppuna saan voimaa näistä kuvista, ne kuvastavat sitä
toivoa, joka sisälläni tällä hetkellä elää.
Kaunis kirjoitus ja kuvat sopivat hyvin. Muistan hyvin omat tunteeni koulussa, kun tuntui ettei he ymmarra. Eivat he ymmartaneetkaan. Kaikkein parhaiten ymmartaa oma aiti :) mukavaa kevatta teille, onnistumisen hetkia!
VastaaPoistaKiitos Jaana kommentistasi ja kannustuksestasi =)
PoistaAurinkoista viikonloppua sinulle ja perheellesi <3
Hieno kirjoitus. Olet äärimmäisen sydämellinen ihminen, kun vielä pystyt tuntemaan sympatiaa opettajia kohtaan. Minä en siihen pystynyt, enkä pysty vieläkään näin vuosien jälkeenkään, kun ajattelen ja näen, kuinka kaikki voisi olla toisin, jos koulussakin olisi käytetty maalaisjärkeä.
VastaaPoistaHyvää jatkoa ja voimia!!!
Kiitos sinulle kommentistasi ja kannustuksestasi. Itse ajattelen sen niin, että opettajien on "pakko" olla kovia ja auktoritäärisiä, koska he pelkäävät kontrollin menetystä lasten ja vanhempien silmissä. Tämä usein johtaa valtataisteluun lapsen ja opettajan välillä, kun panoksia teoista ja rangaistuksista korotetaan koko ajan.
PoistaKun aina löytäisikin ne sanat, joilla saisi opettajat vakuuttumaan, että tämä valtataistelu on turhaa ja että (ainakin minulla ja pojallani) kunnioitus niitä ihmisiä kohtaan vain kasvaa, jotka uskaltavat myöntää tehneensä virheitä.
Me olemme inhimillisiä olentoja ja teemme hyvin paljon asioita koulutuksen ja rutiinin vuoksi. Ja unohdamme, että kohtaamme joka päivä yksilöitä niin koulussa kuin työpaikoillakin. Kun edellisessä työpaikassani otin inhimillisen näkökulman työntekoon mukaan, asiakkaat alkoivat luottaa minuun ja sitä kautta työni tulokset paranivat joka päivä. Mutta koska pankkimaailma on kova, en sopinut joukkoon ja sen vuoksi minun oli sieltä lähdettävä.
Taiteileminen ja sen kultaisen keskitien löytäminen lasten kasvatuksessa on ollut minulla todella haastavaa kun olen kuunnellut erilaisia ammattilaisia. Enkä varmasti ole ainoa. Voisiko jopa olla niin, että kasvatus on liian ankaraa, että siitä puuttuu se inhimillisyys kokonaan? En kannata vapaata kasvatustakaan sillä lapsilla pitää olla rajat.
Mutta jos näiden kahden kasvatusmetodin välimaastosta löytyisi se kultainen keskitie ja opettajat valjastaisivat sen perheiden tuellä käyttöönsä, olisiko silloin kouluissa iloisempia oppilaita ja opettajia?
Kaikki sympatiani ovat opettajien puolella! Kun kaikki vanhemmat vaativat että juuri heidän lapsensa kanssa pitää tehdä niin ja näin - yhtään ajattelematta että siinä luokassa on pahimmillaan 25 muutakin kullannuppua.Eikä tämä koske ainoastaan erityislasten vanhempia.Joka lapselle ollaan vaatimassa milloin mitäkin milloin milläkin perusteella.Lapseni on niin lahjakas että hänellä pitää olla ihan omat tehtävät siinä ja siinä aineessa....Lapseni on tottunut ilmaisemaan mielipiteensä aina ja joka asiasta ja hän kärsii kun häntä ei kuunnella... Satutko? Ei vaan ihan totta täältä ala-asteelta! Ottakaa ihmeessä kotiopetukseen jos olette taitavampia ja siihen kykeneviä.Ja ainahan sitä nyt yhtä opettaa helpommin kuin pariakymmentä.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi. Olet aivan oikeassa, että ei opettajilla ole yhtään sen helpompaa. Ymmärrän heidänkin työnsä vaativuuden. Ja olet siinäkin oikeassa, että helppohan se on vanhemman yhtä lasta opettaa kuin 25.
PoistaKoululuokat ovat aivan liian suuret, eikä se ole opettajien vika. Se on byrokratia ja säästöt ja resurssit jotka sen sanelevat. Ja aivan varmasti meitä vanhempia mahtuu vaatimuksineen yhtä paljon kuin lapsiakin.
Tässä meidän tapauksessa on valittava kahdesta vaihtoehdosta: lapsi on koulussa, turhautuu, räjähtää. Tai hän on kotiopetuksessa hetkellisesti, rauhoittuu ja pystyy jatkamaan koulussa. Tällä päätöksellä turvataan koulurauha oppilaille ja opettajille. Sillä välin kun lapsi on kotiopetuksessa, pystymme perheneuvolan ja koulun kanssa miettimään, mitä vaihtoehtoja ja resursseja koululla on tukea lasta.
Jos koulu ei pysty antamaan sitä tukea mitä lapsi tarvitsee, sitten meidän täytyy vain miettiä muita vaihtoehtoja. Mutta eihän se ole lapsenkaan edun mukaista, että hänellä on paha olla koulussa.
Ei minusta opettajaksi olisi 25 oppilaan edessä, vaikka kuinka ehdottaisin erilaisia keinoja ruudun tältä puolen.
Mutta mutta...
Ehkäpä jokaisen tulisi miettiä ja ymmärtää, että samalla kun maailma muuttuu, myös lapsemme muuttuvat. Lapset eivät ole samanlaisia tänään kuin he olivat 10 vuotta sitten. Ehkäpä muutos pitäisi ottaa huomioon siinä vaiheessa kun tulevat opettajat opiskelevat. Tämä siis on Opetushallituksen tehtävä, ei opiskelijoiden =)
Kiitos kommentistasi opettajien näkökulmasta <3
Kaikkea hyvää ja jaksamista sinulle <3
Niin tai näin, tässä asiassa ei ole olemassa oikeita tai vääriä päätöksiä. Teemme päätöksiä sen tiedon valossa, joka meillä nyt on ja toivomme, että teemme parhaan mahdollisen päätöksen. Tulevaisuus sitten näyttää, osuimmeko oikeaan vai emme.