Neuropsykologinen kuntoutus

Sain eilen puhelun Psykologian TietoTaidolta ja pääsemme aloittamaan tyttären neuropsykologisen kuntoutuksen Kuopiossa. Pitkällinen odotus on palkittu. Tyttäreni asiat lähtivät etenemään toukokuussa 2014 opettajan kirjoittamalla lähetteellä ja nyt olemme aloittamassa kuntoutusta. Lähetteen perusteella kävimme tutkimuksissa ja tyttäreni sai loppuvuodesta 2014 ADD diagnoosin.

ADD eli Attention Deficit Disorder on ADHD:n mukaisesti neurologinen sairaus. Tosin en mielelläni puhu lasten kuullen sairaudesta vaan oireyhtymästä. ADD oireet painottuvat keskittymisen ja tarkkaavuuden säätelyn ongelmiin. Ylivilkkautta ei ADD lapsilla ole mutta joillakin voi ilmetä impulsiivisuutta (kuten meillä).

Impulsiivisuus ilmenee meillä hetken mielijohteessa tehtyinä sanomisina ja tekoina, joita tytär kyllä välittömästä tai hetken päästä katuu. Hyvänä esimerkkinä oli torstai aamu. Kerroin lapsille, että tulevana viikonloppuna he menisivät mummolaan yökylään ja minä viettäisin hieman omaa aikaa. Reaktio oli tyttärellä välitön "EI!" ja huuto päälle (kerrostalossa klo 6.40, naapurit tykkäsivät).

Reaktio oli tahaton ja päivän asiaa prosessoituaan tytär oli sitä mieltä, että voisi mummolaan lähteä. Jouduimme kuitenkin siirtämään yökyläilyä muista syistä muutaman viikon päähän.

Tyttärellä esiintyy työmuistin kapea-alaisuutta sekä avaruudellisen hahmottamisen vaikeutta. Nämä tarkoitavat sitä, että jos tyttärelleni puhuu pitkiä lauseita, hän ei muista lauseen alkuosaa kun lause on sanottu loppuun. Tunneillä opettajan puheen seuraaminen on siten aika haastavaa. Kotona yritän muistaa huomioida tätä sillä, että annan lyhyitä ohjeita yksi kerrallaan, kuten "Pakkaa laukku", "Etsii vaatteet aamuksi valmiiksi", "Tee iltapalaa" ja "Pese hampaat". Jos sanoisin hänelle kerralla "Pakkaa laukku ja sen jälkeen etsi vaatteet aamuksi ja sitten teet itsellesi iltapalaa jonka jälkeen peset hampaat" saisin vastaukseksi tolkuttoman huudon.

Avaruudellinen hahmottaminen tuo haasteita tehtävien aloittamisessa sekä matematiikassa. Kun tyttäreni saa eteensä esimerkiksi matematiikan sanallisen tehtävän, hän on hetken aikaa aivan hukassa, sillä hän ei pysty hahmottamaan mistä päästä tehtävää pitäisi lähteä purkamaan. Tehtävät ovat yleensä muodossa "Matti hiihti Kilvan lenkin, jonka pituus oli 1,25 km ja Heikki hiihti Alvan lenkin, jonka pituus oli 2,66 km. Kuinka paljon enemmän Heikki hiihti Mattiin verrattuna?" ADD lapselle tällainen tehtävä on täydellinen katastrofi. Käsitteet, mitat ja kysyttävät asiat ovat sekasortona päässä eikä mistään saa kiinni punaisen langan päästä. Tällaiset tehtävät pilkomme aina pienemmiksi osiksi - yhdessä.

Koulussa kokeiden tekeminen on haastavaa. Yleensä aina loppupään tehtävät jäivät tekemättä. Kun keskustelimme opettajan kanssa tyttäreni haasteista, sovimme että hän saa tehdä kokeet osissa - ensin yksi sivu ja sitten paperit vaihdetaan.

ADD lapsilla on vaikeuksia myös oman toiminnan ohjaamisessa, kuten tehtävien aloitamisessa, suunnittelussa sekä loppuun saattamisessa. Tosin olen huomannut, että jos tehtävä on tyttärestäni mielenkiintoinen, homma hoituu nopeasti alta aika yksikön ja tytär jaksaa keskittyä työhön pitkänkin aikaa (esimerkiksi askarteluun).

ADD lapset kiirehtivät kaiken aikaa. Mikä taas on ristiriidassa sen kanssa, että ADD lapsi on yleensä aikamoinen haaveilija ja hidastelija. Läksyt tehdään suit sait ja pyyhitään viisi kertaa ennen kuin ne menevät oikein. Jos taas olemme lähdössä jonnekin, tyttäreni jumittuu leikittämään kissoja jolloin joudun yleensä hoputtamaan. Tämä taas hidastaa hänen vauhtiaan entistä enemmän ja saa hänet hämmentymään mihin hänen pitäisikään keskittyä.

Aamurutiinit helpottuivat sillä kun annoin hänen loikoilla sängyssä 10 minuuttia ennen ylösnousemista. Hänen kellonsa herättää aamuisin 6.30 ja viimeistään 6.40 hän nousee ylös. Jos hoputan häntä minuutin välein, homma leviää käsiin. ADD lapseni on opettanut minulle kyllä todella paljon kärsivällisyyttä ja kiireettömyyttä. Missään tilanteessa ei voi kiirehtiä vaan hänelle täytyy antaa aikaa prosessoida asiat ennen niiden toteutusta.

Näillä näkymin tyttäreni ei tarvitse lääkkeitä ja odotan neuropsykologiselta kuntoutukselta tyttären tuen lisäksi ohjeita arjen helpottamiseen; niitä pieniä juttuja, joilla saamme arjen rullaamaan vieläkin paremmin.

Muistan vielä sen ajan kun poikani reagoi kaikkeen "EI!". Harjoittelulla olemme kuitenkin päässeet siitä hyvin eteenpäin, eikä poikani reagoi tilanteisiin "EI!"llä kuin silloin, jos verensokeri on alhainen tai hän on väsynyt.

En tiedä millaista elämä on "normaalien" lapsien kanssa mutta onnittelen jokaista vanhempaa, jonka ei tarvitse opetella ADHD:n ja ADD:n tuhansia pieniä jujuja helpottaakseen arkeaan. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen lapsilleni siitä, mitä he ovat minulle opettaneet itsestäni ja vanhemmuudesta. En vaihtaisi hetkeäkään pois <3

Tässä on hyvä torkkua...