Tämä kuva puhutteli minua hyvin paljon. Oikeastaan sanat "olosuhteideni" ja "valintojeni" puhuttelivat minua.
Kun kuuntelen ihmisiä, kuulen hyvin paljon heidän puhuvan huonosta onnestaan, siitä etteivät he ole syntyneet onnellisten tähtien alla, että he eivät ole saaneet hyviä eväitä elämään tai että he eivät ole syntyneet kultalusikka suussaan.
Minusta tuntuu kummalliselta, että 50-vuotias ihminen edelleen käyttää noita lauseita tekosyinä sille, että omaa elämäänsä ei voi enää muuttaa.
Jos 50 vuotta täyttänyt ihminen luovuttaa ja alkaa odottaa sitä vääjäämätöntä, mitä sitten, jos hän elääkin 105-vuotiaaksi? Haluaako hän oikeasti käyttää 55 vuotta voivotteluun?
Emme pysty muuttamaan menneisyyttämme emmekä muuttamaan niitä kortteja jotka olemme saaneet kun olemme tänne syntyneet. Mutta olemme tällä hetkellä aikuisia ihmisiä. Meillä on kaikki valta muuttaa itsemme, elämämme, tunteemme, ajatuksemme, käytöksemme, unelmamme ja tavoitteemme sellaisiksi kuin haluamme. Mikään eikä kukaan voi sitä estää.
Meidän tulee ottaa vastuu omista päätöksistämme. Jos elämme elämämme muita miellyttäen, millaiselta meistä tuntuu kun elämän viimehetket ovat käsillä? Olemmeko onnellisia siitä, että olemme miellyttäneet muita? Mitä olemme saaneet vastineeksi tuosta miellyttämisestä? Vai kadummeko sitä että emme eläneet omaa elämää niinkuin olisimme halunneet?
Me emme voi muuttaa muita. Emme voi pakottaa ystäviä toimimaan meidän mielemme mukaan. Emme voi muuttaa esimiehen asennetta meitä kohtaan. Emmekä pysty lopettamaan puolison alkoholinkäyttöä. Sen sijaan voimme sanoa: "Tämä riittää. Minä ansaitsen paljon enemmän" ja ottaa se ensimmäinen askel kohti tuntematonta. Sillä hetkellä kun osoitat itsellesi että arvostat itseäsi, muutkin alkavat arvostaa sinua. Ja pikkuhiljaa maailma ympärilläsi muuttuu parempaan suuntaan.
On olemassa yksi ihminen, jota voit muuttaa - sinä itse.
"Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa"
Voi kun se olisikin noin helppoa, mutta kun niissä päätöksissä ei voi aina ajatella yksin itseään.
VastaaPoistaSe on kyllä totta. Esimerkiksi perheellisten on ajateltava myös lapsiaan. Olen monta kertaa miettinyt tilannetta, jossa henkilö sanoo: "Kyllähän minäkin mutta kun lapset ovat niin pieniä..." Ja muutaman vuoden kuluttua: "Kyllähän minäkin mutta kun juuri ostettiin isompi talo..." Ja sitten taas muutaman vuoden kuluttua: "Kyllähän minäkin, mutta kun vanhemmat alkavat olla jo iäkkäit..."
VastaaPoistaOlen pohtinut, onko meidän elämämme oikeasti vain muiden tarpeista huolehtimista vai onko meillä "lupa" ajatella ensin itseämme ja vasta sitten muita. Vai tyydymmekö vain ottamaan vastaan sen, mikä on sillä hetkellä se vallitseva tilanne ja odotamma "sitä oikeaa hetkeä".
Olen törmännyt myös sellaisiin perheisiin, jossa puhutaan monta vuotta, että "sitten kun saamme lainan maksettua... Sitten kun jäämme eläkkeelle.." Ja kun molemmat puolisot jäävät eläkkeelle, toinen puolisoista nukkuu pois äkillisesti.
Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ei se aina helppoa ole. Mutta onkos elämä muutenkaan?