Voisin nimittäin puhua sinulle enkeleistä ja maadoittumisesta, vetovoiman laista ja maailmankaikkeudesta vaikka kuinka paljon.
Itse pyristelin henkisen kasvun polkua vastaan sen vuoksi, että kuvittelin sen tarkoittavan uskontoa sanan varsinaisessa merkityksessä. Ajattelin koulun uskontotunteja ja miten ahdistavilta ne minusta tuntuivat.
Mutta sitten jotain tapahtui. En oikeastaan edes muista, miten ensimmäiset askeleet otin tai mikä minut sai kiinnostumaan henkisen kasvun polusta. Muistan tavanneeni ihmisen, jonka kanssa olimme välittömästä samalla aaltopituudella. Varovasti hänkin aloitti juttelun henkisen kasvu polusta kanssani ja pikkuhiljaa aloimme puhumaan asiasta yhä avoimemmin. Hän on henkisen kasvun polulla pidemmällä kuin minä, joten hänestä on varmasti ollut hauskaa seurata sivusta matkantekoani ja kompurointiani. =)
Itselle henkisen kasvun polun löytyminen on tuonut elämään kauan kaivattua turvaa ja rauhaa.
* * * * * * * * * *
Olen aina sanonut ääneen: "Minun ei tarvitse kostaa pahantekijöilleni, sillä paha saa aina palkkansa" kunnes eräänä päivänä aloin miettimään tuota lausetta. Jos paha saa aina palkkansa, olenko minä tehnyt joskus jotain pahaa, koska olen kokenut myös pahoja asioita?
Olemme täällä tässä vartalossa vain pienen hetken. Sielumme matkaa kuoleman jälkeen taivaaseen, josta se palaa takaisin maanpäälle levättyään tarpeeksi. Mutta miksi sielu tulisi tänne uudestaan ja uudestaan? Oppimaan tiettyjä elämänläksyjä.
Minulle on luonnollista uskoa, että päätämme jo taivaassa, millaisia läksyjä haluamme opetella: hyväksyntää, anteeksiantoa, rakkautta tai kärsivällisyyttä. Teemme ns. sielun sopimuksen läheistemme kanssa, jotka auttavat meitä täällä maanpäällä.
Kun synnymme tänne, emme muista sopimuksistamme mitään, joten joudumme aloittamaan kaiken alusta. Edellisessä elämässä tehdyt virheet ja "pahat teot" saattavat jäädä solumuistiin Karmaan tai Auraan ja kannamme niitä mukanamme, kunnes olemme joko sovittaneet tehdyt teot tai puhdistaneet ne.
"Olisitko, Tiia, oppinut elämästä yhtään mitään, jos olisit kokenut vähemmän pahoja asioita?" oli kysymys, joka käänsi elämäni. En. En olisi oppinut tuntemaan itseäni, en olisi saanut kahta ihanaa lasta enkä todellakaan istuisi tällä hetkellä kirjoittamassa, jos elämäni olisi ollut ruusuilla tanssimista alusta lähtien.
Meille jokaiselle henkisen kasvun polku näyttäytyy erilaisena ja ainutlaatuisena, sillä meillä jokaisella on erilaiset läksyt opittavana. Löysin tämän eräältä sivustolta ja kopioin sen tänne. Ja sitten suljin selaimen =( En siis muista miltä sivustolta tämän kopsasin...
"Negatiivisten oppituntien positiivinen puoli
Sielut ovat ehdottomasti rakastavia energiamuodossa ollessaan. Ne astuvat ihmiskehoon kohtamaan jotain negatiivista. Maailma minkä ne luovat saadakseen näitä oppitunteja, on harhakuva, mikä on rakennettu tarvittavista piirteistä niiden haluamaa koulutusta varten. Niiden lähellä olevilla ihmisillä on samanaikaisesti eri harhakuvat, mikä sallii heidän henkilökohtaisten suunnitelmiensa tapahtumisen.
Sielu suunnittelee Kotona sen, minkä tyyppisiä oppitunteja se haluaa oppia. Se voi pyrkiä kokemaan, millaista on olla toisten kontrolloima, tulla jätetyksi, tuntea itsensä eristyneeksi, olla riippuvainen..."
Voi olla, että kaiken sen negatiivisuuden taustalla on siis menneiden elämien "pahat teot" tai puhtaasti oppiläksyt, joita olen sopinut opettelevani - tässä elämässä.
Tämä ajatus on kyllä paljon parempi kuin se, että "Miksi kaikki paha aina tapahtuu minulle?!?"
Summa Summarum:
Välillä täällä blogissa vilahtelee tekstejä henkisen kasvun polkuun liittyen. Mikäli ajatus on sinulle vieras tai et tunne aihetta omaksesi, jätä postaukset suosiolla väliin. En halua "tuputtaa" aihetta kenellekään mutta itselle tämä on luontainen asia, josta haluan kertoa.
Sanotaan, että kokemukset tulisi kohdata järjen, tunteiden ja henkisyyden tasolla, jotta pääsemme niistä eroon. Ennen sitä kokemukset seuraavat meitä hamaan tulevaisuuteen asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!