Mitä ihminen ajattelee piilokettuillessaan?

Olin Facebookissa jäsenenä eräässä ryhmässä, jonka aihe oli haastava ja jossa vanhempien jaksaminen oli kortilla. Ymmärrän vanhempien turhautumisen päiviin, väsymyksen ja joskus jopa katkeruuden (olenhan itsekkin joskus tuntenut noita tunteita) mutta sitä en ymmärrä, miten jotkut vanhemmat kettuilevat toisilleen.

Ajatellaan, että uunituore vanhempi ja lapsesi unenlahjat ovat vähäiset. Heräät 6-8 kertaa yössä, koska vauvasi saa huutokohtauksia (ts. näkee painajaisia). 6kk ikäisenä vauva rauhoittuu ja saat ensimmäistä kertaa nukkua 22-06 välisen ajan heräätämättä. Erävoitto! Valoa näkyykin tunnelin päässä! Hehkutat iloasi hyvistä yöunista omalla FB seinälläsi ja toivot, että muutkin jakavat ilosi.

Seuraavana aamuna huomaat ystäväsi seinällä seuraavan postauksen:

"Onko tämä se paikka, jossa kehuskellaan autuudesta, hitaista aamuista ja hyvin nukutuista öistä? Oih, minäkin nukuin yövuoron jälkeen 2 tuntia kunnes ihana postinjakaja soitti lempeästi ovikelloa ja toi 5 viikkoa myöhässä olleen paketin! Vihdoinkin! Sitten ihanat lapsoseni tulivatkin jo koulusta kotiin ja olivat nätisti omissa huoneissaan koko loppupäivän, että minä sain nukuttua. (p.s. ne perhanan kakarat tappeli siis koko päivän)"

Mitä sinä sanoit...?!

Voihan olla, että tässä tapauksessa piilokettuilija ei itse ymmärrä pahoittavansa toisen mieltä. Ehkä hän on jo tottunut käyttäytymään - toimimaan automaattiohjauksella - tavalla, joka pahimmillaan saattaa maksaa ystävyyssuhteet.

Kyseinen ryhmä, josta esimerkin otin, ei liity varhaisvanhemmuuteen mutta kosketti vanhemmuuden kautta minuakin. Tuon episodin jälkeen en kuitenkaan halunnut enää olla osa tuota ryhmää, sillä tavallaan jälkimmäinen kirjoittaja pahoitti minunkin mieleni.

Muistan aivan liian hyvin kaikki ne väännöt ja käännöt ja väsymykset ja kiukut, joita kävin läpi joka päivä lasten ollessa nuorempia. Olen siinä onnellisessa asemassa, että tukiverkoston ja ulkopuolisen avun turvin  meillä on tänäpäivänä todella rauhallista. Enkä häpeä sitä hetkeäkään. Haluaisin olla esimerkkinä niille vanhemmille, jotka käyvät läpi sitä samaa taistelua. Tällainen käytös ryhmässä saa minut kuitenkin miettimään, kääntyykö positiivisuus minua itseäni vastaan.

Vai onko tämä uudenlainen nettikiusaamisen muoto? Pitäisikö tällaiset ihmiset poistaa ryhmästä, jotta he eivät saisi jo hyvällä alulla olevien vanhempien mieltä kääntymään takaisin murheeseen. Entä mistä kettuilija sitten avun saa, jos hänet suljetaan ryhmän ulkopuolelle?

Meillä kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä. Mutta huonot päivät eivät mene huonommaksi sillä, että osaa olla iloinen kanssasisaren tai -veljen puolesta. Jos alat kiinnittää huomiota niihin asioihin, jotka omassa elämässäsi ovat hyvin, huonot päivät vähenevät kuin itsestään. Kokeile vaikka!

Mieli rauhoittuu luonnossa...