Tuo kirotun yksitoikkoinen, rutiinilla pyörivä noidankehä, joka saa ihmiset turhautumaan elämäänsä ja työhönsä.
Puoliso valittaa, lapset valittavat, minä muutun näkymättömäksi työpaikalla. Kun kysyn neuvoa kollegalta, hän ei vastaa. Kun pyydän lapsia laittamaan astiat astianpesukoneeseen, ne jäävät pöydälle kerta toisensa jälkeen.
Pyydän perhettäni siivoamaan omat huoneensa, korotan ääneni ja lopulta huudan. Ei reaktiota.
On asuntolainaa, autolainaa, luottokorttivelkaa ja taas tuo perhanan vakuutusmaksu. Mitähän vielä?
Ai kun kiva, sain tiedon yt:stä ja kas, niinhän tuo puolisokin siitä taisi eilen mainita.
Epävakaa elämä, kuin täyteen ahdettu tarjotin. Jos yhdenkin lasin otat pois, koko tarjotin (= elämä) romahtaa.
Tätäkö on se elämä, jota halusin? Tätäkö elämäni on seuraavat 20 vuotta kunnes pääsen eläkkeelle? Ja pääsenkö edes, kestääkö terveys, nouseeko eläkeikä, riittävätkö rahat elämiseen sitten eläkkeellä?
Minun unelmani? Selviytyä hengissä.
Kuulostaako tutulta?
Luulen, että aika moni ajattelee jossakin vaiheessa elämäänsä näin. Minä ainakin tunnistan itseni muutaman vuoden takaa.
Mutta tänä päivänä ajattelen täysin päinvastaisesti. Mikä sai minut muuttamaan ajatteluani?
Kyllästyin elämään "tavallista" elämää. Kyllästyin olemaan huomaamaton, heikko, epäpätevä, köyhä, negatiivinen ja pessimistinen.
Halusin enemmän. Halusin löytää itseni. Halusin löytää vahvuuteni. Halusin löytää intohimoni. Halusin löytää elämän, jota varten olen täällä.
Ja haluan sitä edelleen.
Tuo päätös on tuonut elämääni uusia asioita. Tuo päätös on tuonut itsevarmuutta, itsearvostusta ja itsekunnioitusta.
Mutta se on tuonut myös epäilyjä, uskonpuutetta, itkua ja surua. Kadunko tuota päätöstä? En todellakaan! Valitsisinko toisin? En missään nimessä! Tekisinkö kaiken uudelleen? Aivan varmasti!
Kun tein tuon päätöksen, en tiennyt miten muuttaisin elämäni. En tiennyt mikä olisi ensimmäinen ja toinen askel kohti uutta elämää. Yritin pitkään miettiä ja pohtia ja analysoida, kunnes jouduin sairaslomalle. Silloin oli pakko levätä. Oli pakko päästää irti töistä, pohdinnoista, analysoinnista ja vain olla.
Ja kun olin viikon verran maannut sohvallani pari tuntia päivässä, sillä aikaa kun lapset olivat koulussa, sain idean. Otin kynän ja vihkon käteeni ja aloin kirjoittaa. Idea idean jälkeen tulvivat mieleeni ja kirjoitin ne kaikki ylös. Seuraavalla viikolla ei ideoita enää tullut joten tarkastelin vihkoani uudelleen ja pikkuhiljaa aloin näkemään suuntaa elämälleni.
Tuo suunta, polku, on johdattanut minut tähän päivään. Nautin jokaisesta päivästä, nauran ja iloitsen elämän pienistä, keskisuurista ja suurista asioista.
Miten sinä löydät intohimon omana elämääsi?
Päätä, että haluat löytää sen.
Tuo päätös tulee muuttamaan elämäsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!