4 päivän lomaputki edessä, jonka jälkeen lapset aloittavat kesälomansa. Lapset viettävät arkipäivät mummolassa (n. 800m päässä kotoa) ja viikonlopuksi he tulevat kotiin.
Minä käyn töissä koko kesän, sillä erikoisjärjestelyni työpaikalla edellyttää sitä. Nimittäin:
Minulle on myönnetty tukipaketti ja lopetan työni 31.8.2014! =D
Suuri kivi putosi hartioiltani ja sydämeltäni kun lopullinen päätös tuli sähköpostiini. Yksi askel kohti omaa unelmaani on otettu.
On hauskaa nähdä miten asiat elämässä järjestyvät kun ei taistele niitä vastaan. Monta kertaa tuskastuin töissä tilanteeseeni vaikka olin itse toivonut että työt päättyisivät. Irti päästäminen menneestä oli vaikeaa.
Kun sitten lopullinen irtipäästö tuli tehtyä, olo on ollut erittäin kevyt.
Joku voisi tässä tilanteessa kauhistella ilmoitustani, miten tällaisena aikana joku oikeasti haluaa lopettaa vakituisen työn?!
Mutta asia on sama kuin vaikkapa parisuhteessa: mieluummin olen ilman kuin huonossa sellaisessa.
Työ on ollut iso stressitekijä elämässäni. Kun poistan stressin, voin hengittää vapaasti ja minulla on aikaa pohtia, mietiskellä, olla luova, keksiä, ideoida, tavat ystäviä ja tehdä kaikkea sitä, mistä jään paitsi kun olen töissä.
Kesän aikana pidän muutaman vapaapäivän ja sitten elokuussa on ainakin 1 viikon loma. Jos ylitöitä tulee, ne tasoitan sitten ennen työn loppumista.
Työn loppuminen ei ole katastrofi - se on aina mahdollisuus. Samoin kuin parisuhteen päättyminen ei ole menetys - se on upea tilaisuus. Meidät vain on ohjelmoitu tuntemaan surua ja epäonnistumista kun joku asia päättyy - vaikka se olisi ollut kuinka huono asia tahansa.
Tässä kohtaa tunnen että onnellisuuden tavoitteluni on tuottanut tulosta - otan elämäntilanteet vastaan mahdollisuuksina enkä epäonnistumisina.
Jokainen päivä on täynnä uusia mahdollisuuksia - uskallatko tarttua niihin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!