Samaan aikaan toisaalla perheestä tehdään täysin perättömiä lastensuojeluilmoituksia, joihin tartutaan haukan lailla. Lapset viedään kodista pois vaikka heillä ei oikeasti ole mitään hätää.
Mutta missä menee oikea välittämisen raja? Miten ihmiset, jotka tietävät tekevänsä väärin, voivat nukkua yönsä hyvin? Eikö heidän omatuntonsa kolkuta? Ovatko he täysin tunteettomia ihmisiä? Kuvittelevatko he, että kun silmät sulkee ja lakkaa ajattelemasta huonoja päätöksiä ja tekemättömiä töitä, mitään ongelmaa ei olekaan?
Minä jouduin tänään hankalaan tilanteeseen. Minulle esitettiin tänään pyyntö, jota en voinut toteuttaa. Tämä ihminen puhui siitä, miten ennen on tällä tavalla myös toimittu ja aina ennen samainen asia on hoitunut. Yritin selittää kyseiselle ihmiselle, että tekemällä niinkuin hän pyytää, rikon lakia. Asia ei kuitenkaan häntä tuntunut haittaavan, hän alkoi sadattelemaan ja luetteli kaikki tuntemansa kirosanat minulle.
Mietin pitkään tuota ihmistä, joka esitti ylitsepääsemättömän pyynnön minulle. Hän oli valmis uhraamaan minun työpaikkani vain jotta olisi saanut tahtonsa läpi.
Oman edun tavoittelu - hinnalla millä hyvänsä.
Miten joku voi tavoitella omaa etuaan toisen kustannuksella ja pahimmassa tapauksessa pienen lapsen kustannuksella? Niinkuin Annan?
Olen sanaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!