Työkaverini mielipide

Olen työpaikallani nähnyt jos jonkinmoista touhua ja välillä olen sitä ääneen ihmetellytkin. Ehkäpä joku on ollut sitä mieltä, että olen kyseenalaistanut toimintaa liikaa, sillä seurauksella, että sukset ovat menneet ristiin johtoportaan kanssa. Se oli yksi monista syistä, joiden vuoksi töistä olen pois lähdössä.

On kuitenkin iloista huomata, että työkaverit ajattelet samalla tavalla kuin minä. Alla oleva teksti on kopioitu työkaverini minulle lähettämästä sähköpostista:

"Olen kade tuollaisesta rohkeudesta, mitä Sinä edustat! Seisot arvojesi takana ja toimit niiden mukaan antamatta minkään ulkopuoleisen tahon estää. Tiedän, että Sinua odottaa jollakin tapaa erilainen ja erinomainen tulevaisuus. Vahvuudesta joutuu joskus kärsimään, mutta ainakin elät rehellistä elämää! Hienoa, että jaksat henkilökohtaisesta ratkaisustasi huolimatta tuoda epäkohtia esiin ja jakaa mielipiteesi. "

Mitäpä tähän osaa muuta sanoa kuin, ole sinäkin rehellinen itsellesi, elä arvojesi mukaan ja elämänlaatusi paranee huimasti. Erilaisuus luo yksinäisyyttä mutta loppuje lopuksi löydät ne ihmiset ympärillesi, jotka jakavat arvomaailmasi.

Ole oma itsesi.

Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Follow @ Instagram

Back to Top