Tämä ajatus muuttaa elämäsi

Tässä se on.
Jos olet hankkinut kirjan "E2" tai mietit sen hankkimista, käänteentekevä tutkimus on käsillä.

Tutkimus #4 - Abrakadabra "Se mihin kiinnität huomiota, kasvaa"

Tämä on myös se tutkimus, jossa suurin osa ihmisistä menee vikaan - myös minä.

Ei sillä, olen saanut elämäni aikana toteutettua erilaisia unelmia mutta hyvin usein kyse on ollut onnenkantamoisesta. Olen tehnyt jotain, jonka seurauksena olen saanut tavoitteeni toteutumaan mutta en ole ymmärtänyt mitä.

Ajattele, että seisot portaikon alapäässä. Edessäsi on 8 rappusta ja unelmasi on ylimmällä rappusella. Hyvin usein käy näin:

Otat kaksi ensimmäistä askelta ja ihailet näköalaa, joka aukeaa edessäsi. Tiedät, että olet menossa unelmaasi kohti mutta olet epävarma siitä, miten monta rappusta joudut nousemaan ennen kuin saavutat unelmasi. Nouset kolmannelle rappuselle, mutta alat miettimään, oletko menossa oikeaan suuntaan, kun unelmasi ei ole vieläkään saavutettu. Seisot kolmannella rappusella pitkän aikaa ja päätät, että jos seuraavalla rappusella ei tapahdu mitään, luovutat koko homman. Ja kun nouset neljännelle rappuselle, heität hanskat tiskiin koska unelmasi ei vieläkään ole toteutuneena edessäsi.

Emme tiedä, miten monta rappusta meidän tulee ottaa ennen kuin saavutamme unelmamme. Jos tietäisimme, että edessämme on 8 rappusta, harppaisimme rappuset  kaksi kerrallaan koska haluamme saavuttaa unelmamme mahdollisimman nopeasti. Mutta samalla menetämme jotain. Menetämme jännityksen, odotuksen ja innostuksen.

"Nauti matkasta, älä pelkästä päämäärästä."

Kirjassa sanotaan, että unelma on pidettävä mielessä niin pitkään kunnes sen saavuttaa. Ja se on täysin totta. Et voi luovuttaa, ennen kuin olet saavuttanut unelmasi. Jos unelman toteutuminen vie mielestäsi liian pitkän ajan, sinun tulee löytää syy, miksi unelmasi ei ole vielä toteutunut.

Olemme opetelleet kohdentamaan ajatukset ja tarkkailleet ympäristöämme nähdäksemme maailmankaikkeuden merkit ja suuntaviivat. Olemme pyytäneet maailmankaikkeudelta lahjaa ja saaneet sen. Nyt meidän on tiedettävä mitä haluamme.

Sanomme maailmankaikkeudelle:
"Haluan uuden työn"
"Haluan uuden kodin"
"Haluan paremman auton"
"Haluan lainat pois"
"Haluan matkustaa maailman ääriin"

Ja maailmankaikkeus vastaa:
"Millainen työ, millainen palkka, millaiset työkaverit, miten pitkä työmatkat, miten joustavat työajat, millaiset työedut..."
"Millainen koti, missä uusi koti sijaitsee, omakotitalo, kerrostalo, rivitalo, miten pitkän matkan päässä työpaikasta, miten pitkän matkan päässä koulusta/päiväkodista/harrastuksista, miten pitkä matka kauppaan..."
"Millainen auto, minkä värinen, minkä merkkinen, mikä vuosimalli, automaattivaihteisto vai manuaalivaihteisto, vepasto, istuinlämmitys..."
"Ahaa, haluat lisää lainaa, selvä..." (maailmankaikkeus ei ymmärrä negaatioita)
"Missä sinun maailman ääresi sijaitsee..."

Mitä sinä haluat?
Ihan ensimmäiseksi haluan paremman kysymyksen.

Tiesitkö, että haluaminen lisää vain haluamisen tunnetta, se ei toteuta unelmiasi.

Jos siis hoet monta kertaa päivässä "Haluan pudottaa painoa, haluan pudottaa painoa, haluan pudottaa painoa...." saat elämääsi lisää asioita, jotka lisäävät tuota halun tunnetta.

Mikä sinun unelmasi on?
Millä aikajänteellä unelmasi toteutuu?
Mitä tapahtuu, jotta näet, että unelmasi on toteutunut?
Miltä sinusta tuntuu kun unelmasi on toteutunut?
Miten maailmasi muuttuu kun unelmasi on toteutunut?

Näillä kysymyksillä pääset hyvin alkuun määrittäessäsi omaa unelmaasi.

"Toivomme, että asiat järjestyvät mutta toisaalta pelkäämme etteivät ne suju. Samaan aikaan kun kuvittelemme mielessämme myönteistä lopputulosta, ajattelemme salaa, että toiveikkuus on pelkkää huuhaata. Tahdomme sitoutua suhteeseen jonkun kanssa, mutta entäs jos hän jättää meidät? Tahdomme ansaita rahaa mutta mitä Raamatussa sanottiinkaan kameleista, rikkaista ja neulansilmästä? ... Kyse ei ole siitä, etteikö voimakenttä vastaisi rukouksiimme, vaan siitä että "rukoilemme" liian montaa asiaa." Ote kirjasta E2

Se mitä todella haluamme, tulee olla kristallinkirkkaana mielessämme joka hetki. Meidän tulee olla tietoisia ajatuksistamme, tunteistamme ja tästä hetkestä. Kun nämä neljä asiaa kohtaavat, maailmankaikkeuden viestit (merkit) tulevat näkökenttääsi. Ja silloin pääset ottamaan seuraavan askeleen portaikossa. Ja riittävän monen askeleen jälkeen saavutat unelmasi.


Minun unelmani?
Tänään oli kolmas päivä kun mietin niitä perhosia. Kun aamulla siivosin vanhoja lehtiä lehtikeräykseen, löysin Slöjd Detaljerin askartelulehden. Kun selasin lehteä, sivujen reunoilla oli kymmeniä erilaisia ja erivärisiä perhosia.

Toissapäivänä päätin, että lähdemme New Yorkiin. 15 minuuttia sen jälkeen huomasin Valion kilpailun, jossa voi voittaa lentoliput New Yorkiin.

Tämän lisäksi minulla on kolme muutakin unelmaa, mutta en kerro niistä vielä. Kunhan ne toteutuvat, paljastan sitten mitä ne olivat.


7 kommenttia:

  1. Minäpä tiedän unelmani, se on sanottu ääneen, sovittu yhdessä, otettu kaikki tarvittavat askeleet (isojakin sellaisia), hypätty tyhjän päälle - ja juostu satasella lapiota päin. Eli päämäärää kohti ei edetä itsestä riippumattomista syistä. Ja ne ovat ylittämättömiä toistaiseksi, eli on odotettava, että maailmankaikkeus nytkäyttää seuraavan vaihteen silmään. Sitä odotellessa alkaa vaan tulla jo hiukan kärsimättömäksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän Helinä täysin tuon kärsimättömyyden, sillä koen sitä itsekkin aika ajoin. Mutta sitten huomaan, että päästämällä irti, luottamalla, että asiat loksahtavat oikeille paikoilleen, asiat alkavatkin sujua äkkiä ja nopealla tahdilla.

      Omakohtainen esimerkki on viikon takaa. Asetin mentorin kanssa kaksi tavoitetta, joita lähden työstämään seuraavan 3 kk aikana eteenpäin. Ja kas kummaa, molemmat tavoitteet ottivat isot harppaukset eteenpäin - viikossa.

      Toinen tavoite ja siihen liittyvät tapahtumat potkivat minua koko ajan oman mukavuusalueeni ulkopuolelle.

      Mitäs jos keskittyisit vaikka viikon ajaksi johonkin toiseen asiaan ja antaisit unelmasi "olla vain"? Katso mitä viikon aikana tapahtuu =)

      Ihanaa kun muutkin toteuttavat unelmiaan! Tsemppiä ja ilmoittelehan kun unelma lähtee etenemään! <3

      Poista
    2. No nyt on takana kaksi vuotta odottamista :) Eli ei voi syyttää meikäläistä ainakaan liiasta kärsimättömyydestä kun olen yhä kasassa ja jokseenkin ehkä selväjärkinen :D
      En nimenomaan mieti asiaa kuin harvakseltaan - annan ikään kuin erikoishetken, jolloin saan "mässyttää" unelmilla ja sitten en enempää sitä mieti.

      Poista
    3. =D Totta!
      Oletko miettinyt, millaisia pelkoja sinulla saattaisi olla unelmasi suhteen? Jos onkin niin, että alitajuisesti pelkäät jotain kun unelmasi toteutuu? Ehkä se estää unelmaasi toteutumasta.

      Minulla oli tuon New Yorkin matkan suhteen pari isoa pelkoa ja kun sain ne kaivettua esiin ja paperille, mietin jokaiseen kohtaan positiivisen vastineen niin johan alkoi unelma etenemään!

      Poista
    4. Ei ole pelosta kiinni. On ihan konkretiasta. Eli tässä tapauksessa oman talon myynti, jotta pääsee ostamaan toista (kiinteistömarkkinoiden ja maailmatalouden ja yleisen pelon ilmapiirin syy siis!). Ei auta tässä tilanteessa alitajunnan räplääminen yhtään ;)

      Poista
    5. No mutta, yks kikka mulla olis hihassa, jos haluat kokeilla =D

      Minä sain myytyä pari vuotta sitten oman asuntoni 2 viikossa. Kyseisellä alueella myyntiajat oli keskimäärin 2kk.

      Tein niin, että joka ilta mennessäni nukkumaan, "kuvittelin" miten kävelen pankkiin, ja siellä odottaa välittäjä ja ostaja. En kuvitellut ostajan kasvoja vaan sen että siellä oli ostaja odottamassa. Sitten kuvittelin mielessäni koko myyntiprosessin, välittäjä katsoo henkkarit, käydään läpi kauppakirja ja allekirjoitetaan ne. Sitten avaimet vaihtaa omistajaa.

      Tein tämän mielikuvaharjoittelun viikon ajan joka ilta, yritin joka kerta olla mahdollisimman iloinen siitä, että asunto on mennyt kaupaksi ja olla onnellinen ostajan puolesta että hän sai uuden kodin.

      Viikko siitä kun aloitin tämän mielikuvaharjoittelun, välittäjä soitti ja kertoi että hänellä on tarjous ja siitä viikko eteenpäin me kaikki kolme istuttiin pankissa tekemässä kauppoja.

      Kikkaa saa kokeilla jos haluaa kokeilla jotain uutta =D

      Poista
    6. Kaikkea muuta on jo kokeiltu, joten mitäpä siinä menettää jos tuotakin kokeilee :) Kerron jos tärppää!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Follow @ Instagram

Back to Top