Häpeätkö epäonnistumista vai kartatko sitä muuten vain?

Miksi et halua epäonnistua? Haluatko olla täydellinen? Kuvitteletko olevasi täydellinen? (Huomaathan miten paljon näitä kysymyksiä minulta löytyy)

Jos lapsi opettelee kävelemään ja kaatuu yhden kerran, lopettaako lapsi opettelemisen, huutaa "En halua ikinä enää kävellä!" ja saa itku-potku-raivarit? Ei todellakaan. Me aikuiset kannustamme lasta yrittämään vielä kerran, sillä tiedämme, että riittävän pitkällä harjoittelulla lapsi oppii kävelemään.

Kun lapsi opettelee puhumaan, valitammeko hänelle kun hän mongertaa emmekä ymmärrä häntä? Hylkäämmekö hänet lopullisesti ja sanomme, että puhumme hänelle vasta sitten kun hän osaa oikeasti puhua? Jos me emme opeta lasta puhumaan, miten hän ikinä voi sitä oppia?

Jossain vaiheessa aikuisuutta unohdamme kannustamisen, tukemisen ja oman esimerkin näyttämisen voiman. Osaamme kyllä kannustaa lapsiamme mutta aikuisten kannustamisesta ja tukemisesta tulee kirosana. On helpompaa lytät muiden unelmat ja haaveet, onnellisuus ja ilo kuin olla onnellinen hänen puolestaan. Mutta onko se oikeasti sinulta pois joku ystävistäsi on onnellinen? Ei tietenkään! Paistattele hänen rinnallaan, ime hänen iloisuuttaan ja tartuta positiivisuus itseesikin. Sillä tavalla saat omaa elämääsi kääntymään parempaan suuntaan.

Sitä saa mitä kylvää - vai miten se meni.

Jos sinä et kannusta, ei kukaan kannusta sinuakaan. Jos heität hanskat tiskiin joka kerta kun kohtaat vastoinkäymisen, et tule koskaan saavuttamaan yhtään mitään ja ennen pitkää kukaan ei enää jaksa sinua tukea jos itse et tee mitään asian eteen. Tuohan on ihan hölmöä.

Kun Thomas A. Edison oli epäonnistunut 500 kerran kehittäessään hehkulamppua, hän totesi ettei ollut epäonnistunut 500 kertaa. Hän oli vain keksinyt 500 tapaa miten hehkulamppua EI tehdä.

Jos haluat saavuttaa jotain mutta kuvittelet jo heti alussa että et onnistu siinä, miten ihmeessä luulet onnistuvasi? Et yhtään mitenkään. Sen vuoksi päätät, että et aloitakaan yhtään mitään koska se ei kuitenkaan onnistu. Tyhmää. Idioottimaista. Raukkamaista. Hölmöä.

Jos jokainen ihminen maailmassa ajattelisi noin, emme lukisi blogeja tietokoneen tai puhelimen kautta. Emmekä nauttisi sähköstä. Tai autoista. Historian suurmiehet ja -naiset eivät olleet mitään sen kummempaa kuin sinä ja minä. Meidät erottaa heistä vain yksi asia - he eivät antaneet periksi. Minäkin olen periksiantamattomalla polulla, sillä haluan takoa päähäsi miljoona kertaa, että sinäkin voit saavuttaa elämässäsi jotain suurtaa. Mutta en pysty tekemään työtä puolestasi.

Sinun on itse haluttava muutosta.

Tuletko epäonnistumaan? Takuulla. Mutta epäonnistuminen voi tuoda sinulle tärkeimmän opetuksen mikä olet koskaan oppinut. Se voi avata sinulle uuden oven maailmaan, josta olet vain unelmoinut. Se voi tuoda polullesi ihmisen, joka sanoo, että on tehnyt itsekkin sen mistä unelmoit ja neuvoo sinua eteenpäin. Poistat monta estettä ja takapakkia ja epäonnistumista vain sillä, että epäonnistuit kerran.

Epäonnistuminen voi kertoa myös siitä, että olet menossa väärään suuntaan. Katso rauhallisesti mitä tapahtuu. Jos olet aikeissa aloittaa parisuhteen uuden ihmisen kanssa mutta hän jää rysän päältä kiinni (jostain), eikö ole parempi että sait tietää sen nyt, etkä 10 avioliittovuoden jälkeen?

Kannustan sinua epäonnistumaan. Vain sillä tavalla löydät keinot joilla onnistua. Lopeta tekosyiden lateleminen ja aloita tekeminen.

Se lista, jonka kirjoitit eilen. Ota se esille. Kirjoita nyt itsellesi tarina kaikista niistä asioista jotka voisivat onnistua. Kirjoita mitä kaikkea hyvää se sinulle ja elämääsi toisi. Ovatko nuo asiat tavoittelemisen arvoisia?

Jos nyt uskallat sanoa minulle, että mitään hyvää ei voi noista asioista tulla, silloin haaskaat aikaasi täysin vääriin asioihin. Miksi siis murehdit ja vellot niissä asioissa joita et kuitenkaan halua? Tuohan on täysin tyhmää. Nyt järki käteen.

Tekosyyt sikseen. Ota itseäsi ja elämääsi niskasta kiinni ja aloita muutos jo tänään.

(Ei menny ihan niinku Strömsössä...)

Taikina nro 1.

Taikina nro 2.

Taikina nro 3.