Lauantai-illan pohdintoja...

Joku voisi luulla, että minulla ei ole elämää, kun joudan joka päivä tänne kirjoittelemaan. Kyse on enemmänkin siitä, millä kriteereillä "elämä" määritellään.

Jos se määritellään pintaliitoglitterikänniviikonloppu kriteereillä, niin kyllä, elämäni on tylsää, tyhjää ja yksinäistä.

Mutta jos elämä määritellään rauhallisuudella, hiljaisuudella, pohdiskelulla, villatakilla ja villasukilla, on elämäni mitä täydellisin.

Kyse on vain näkökulmasta ja mielipiteestä.

Tänään on ollut vilkas päivä. Aamulla kävimme lasten kanssa Kuopiossa hakemassa mustetta tulostimeen, pari purkkia melatoniini sekä viikonlopun ruokatarvikkeet. Iltapäivällä kävin lenkillä ja loppupäivä menikin kirjoihin syventyen.

Otin hieman vapaata äitiyden roolista ja annoin lasten pelata ja katsoa telkkaria tavallista enemmän, jotta sain hieman aikaa lukemiseen. Ylellisyys, josta nautin silloin tällöin.

Sain perjantaina postista kaksi kirjaa, joita olen tämän päivän aikana ahminut. Tämä postaus on omistettu näille kahdelle kirjalle.

Molemmat kirjat (Kaarina Davisin Irti Oravanpyörästä ja Saku Tuomisen Hyvä Elämä) ovat hyvää luettavaa. Ihmiselle, joka miettii että tässä elämässä on muutakin kuin ainaista työtä ja kiirettä ja stressiä, kirjat antavat hyvän lähtökohdan elämän uudistamiselle.

Kaarinan kirja on omaelämänkerrallinen, jossa käydään läpi lyhyesti Kaarinan elämää lapsuudesta aikuisuuteen. Työelämän raadollisuus välittyy rivien välistä ja varmasti jokainen voi jossain elämänsä vaiheessa samaistua ajatukseen: "Onko työlläni oikeasti merkitystä, missä vaiheessa ahneus, tuottavuus ja kannattavuus ovat menneet ihmisten hyvinvoinnin edelle?"

Kaarina kuvailee itsellenikin tuttuja pelkotiloja ja päätösten tekemisen vaikeutta:
"Tunteeni kuohuivat ja velloivat niin kuin se koski, kun mietin allekirjoitanko paperin (irtisanomisilmoituksen) vai en. Pelottihan minua, turha sitä on kieltää, mutta oli luonnollista lopettaa työ, josta ei enää saanut sitä, mitä työstä pitäisi saada. En kuunnellut pelkojani. Hoin itselleni kuin mantraa: 'Älä murehdi eilistä äläkä huoli huomisesta. Elä elämää tässä hetkessä. Elät vain kerran. Elämä kanta kun vain jaksaa kasvattaa itselleen siivet ja uskaltaa hypätä.'"

Kaarina on kirjassaan oivaltanut monta asiaa jotka itsellenikin on tullut mieleen mutta muutamia uusia näkökulmia oli silti kiva saada.

Esimerkiksi kun Kaarina kirjoittaa siitä, että kaikki haaveilevat ajasta, hän kertoo, kuinka aluksi antautui haaveiden ansaan. Hän unelmoi pitkään vain joutilaisuudesta ja että hän oli niin väsynyt työhönsä että haaveili vain helposta elämästä. Mutta "kun on uupunut, elämää ei voi tarkastella realistisesti. On vaikea haaveilla mistään järkevästä, jos ei ole aikaa levätä."

Tässä kohtaa piti minunkin laittaa kirja alas ja miettiä, olenko ajautunut samaan sudenkuoppaan kuin Kaarina aikoinaan. Sillä huomaan silloin tällöin haaveilevani vain oleilusta. Siitä että ei tarvitsisi tehdä mitään, saisi vain olla. Ehkäpä pieni uupumus on kuitenkin jäänyt vielä kytemään pinnan alle, odottaen että elämään kasaantuisi enemmän vastoinkäymisiä, jotta saisi taas pulpahtaa pintaan.

Tässä on oikeasti mietittävää.

Jos mietit irtiottoa oravanpyörästä, vuorottelu- tai virkavapaata, suosittelen tätä kirjaa alkulähteeksi. Siitä on sitten hyvä lähteä miettimään mitä oikeastaan haluaa ja mihin vapaan aikana on syytä kiinnittää huomiota, jotta vuorotteluvapaa jakson jälkeen ei olisi entistä väsyneempi.

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * 

Saku on hauska heppu. Sakun kirja on lyhyt, isolla fontilla kirjoitettu ja melkein jokaisen lauseen jälkeen tulee tyhjä rivi. Kirja on äärimmäisen helppo lukea. Kirjaan oli jätetty merkintöjä sivujen reunaan, rivien alle, tekstejä oli alleviivailtu ja sanoja ympyröity. Ihanan virkistävää!

Voin hyvin yhtyä Sakun omana kommenttiin: "Kirja on täynnä itsestäänselvyyksiä" mutta kuten johonkin olen kirjoittanut aikaisemminkin, joskus me vain tarvitsemme jonkun sanomaan ne itsestäänselvyydet ääneen.

Saku kertoo kirjan lopussa: "Tämän piti olla kirja unelmista. Matkan varrella hanke kuitenkin kasvoi. Ei pituudessa mutta kunnianhimossa. Unelmoinnin merkityksen ylistys muuttui tavoitteeksi hahmottaa hyvää elämää hieman laajemminkin. Olla eräänlainen välitilinpäätös."

On hienoa, miten noinkin laaja aihe on saatu puristettua tiiviiksi mutta kuitenkin helppolukuiseksi kirjaksi. Saku todellakin tietää mistä puhuu.

Sivulle 47 saakka kirjassa oli itselleni hyvin tuttuja ajatuksia. Mutta sivusta 48 eteenpäin jouduin laittamaan itseni ja ajatukseni likoon. Huomasin, että olen tavallaan haihattelija joka on luopumassa puurtajan viitasta. Vielä vuosi sitten minusta oli kovaa vauhtia tulossa takertuja mutta onneksi tielleni sattui ihminen, joka avasi silmäni toisenlaiseen maailmaan. (Nämä kolme termiä on avattu sivulta 48 eteenpäin.)

On vapauttavaa nähdä, että miehetkin ajattelevat elämästä samalla tavalla kuin minä. Olen jotenkin ajatellut, että tällainen unelmointi, haaveileminen ja elämän uuteen uskoon laittaminen on vain ja ainoastaan "naisten hommaa."

Myös Sakun kirja sai minut miettimään asioita uudelta näkökulmata: "Yksi yleisimmistä on epäonnistumisen pelko, puhumattakaan itse epäonnistumisesta. Jos pelkäämme epäonnistumista, miten uskallamme silti ottaa loikan? Kun epäonnistumme, miten jaksamme aloittaa alusta?"

Miettimisessä ja pohtimisessa on se huono puoli (ainakin itselläni), että asiat tulee usein pohdittua alusta loppuun. Ei jätetä mitään mielikuvituksen, sattuman tai onnen varaan. Ei anneta mahdollisuutta muuttaa suuntaa kun nähdään vain yksi lähtökohta, tie ja päämäärä.

Tässä on yksi asia jota minun täytyy harjoitella. Pohtimisen lopettaminen ja tekemisen aloittaminen. Vaiston ja intuition kuunteleminen. Ei epäonnistuminen kamalaa ole. Se vain ärsyttää.

Antoisia lukuhetkiä kaikille!