Mikä haasteen sai aikaan - ja miten tästä eteenpäin?

Ihan aluksi on sanottava, että tuo "haaste" tarkoittaa "Minä haastan itseni kehittymään" eikä "Voi ei, taas yksi haasteko?" =D

Tämä viikonloppu on ollut useamman "sattuman" summa. Lueskelin Hemmon antamaan runokirjaa, sain postissa The Abundance Book + CD* -kirjan ja tänä aamuna tein muistiinpanoja Unelmatyökirjaani.* Ja siitä se ajatus sitten lähti.

Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen kun kirjoittelin auki millaisia unelmia haluan tänä vuonna saavuttaa ja mitkä ovat kolme tärkeintä askelta tässä kuussa tuon unelman saavuttamisessa. Tokihan unelman saavuttamiseen voi mennä useampikin kuukausi mutta tällä hetkellä, tämän tiedon valossa, kolme tärkeintä askelta tuli unelmatyökirjaan kirjattua.



En oikeastaan edes tajunnut mitä työkirjaan kirjoitin ennen kuin aloin kirjoittamaan noita kolmea tärkeintä askelta. Tällä tavalla alitajuntani ohjasi minua oikeaan suuntaan tämän vuoden unelmissani. Toki rakastan itseäni enemmän kuin 3 vuotta sitten mutta matkaa on vielä jäljellä jonkin verran ennen kuin voin oikeasti puhua itseni rakastamisesta.

Mietin siis, mitä minä voisin tehdä, jotta osoittaisin itselleni, että rakastan itseäni. Ja kirjoitin työkirjaan nämä asiat:

Tehtävä 1. Katso itseäsi silmiin
Tehtävä 2. Hymyile itsellesi
Tehtävä 3. Kehu itseäsi



Pieniä tehtäviä ja pieniä askeleita mutta olen huomannut sen, että mitä pienempi askel, sitä suurempi vaikutus.

Seuraava tehtäväni on miettiä, miltä unelmani ja tavoitteeni näyttää ja tuntuu kun olen saavuttanut sen. Miten itsensä rakastaminen näyttäytyy elämässäni ja arjessani. Mitä muutoksia se saa aikaan ja mistä on nyt oikea aika luopua.



"The Abundance Book + CD"* käsittelee melkeinpä samaa asiaa mutta rahan kannalta. Oikeastaan kirja on hieman harhaanjohtava sisällöltään, sillä syvällinen tarkoitus kirjalla on auttaa löytämään se syvältä sisältä kumpuava voima joka saa energiat liikkumaan. Rahan lisääntyminen on vain kiva sivutuote, joka kasvaa siinä matkan varrella.

Kirjassa puhutaan paljon siitä, miten jokaisen sisällä vallitseva olotila heijastuu ulkomaailmaan. Sotkuiset ajatukset heijastuvat sotkuisena kotina. Rakkaudettomuus itseä kohtaan heijastuu rakkaudettomuutena puolisoa tai ystävää kohtaan. Ja niin edelleen.


Ja on hyvä muistaa että vauraus ei tarkoita pelkästään rahaa. Niin kauan kun antaa rahan vallita omaa ajatusmaailmaa, raha on ja tulee pysymään sormien ulottumattomissa. Vauraus tarkoittaa myös sisäistä vaurautta, kokemusten vaurautta ja tunteiden vaurautta. Mitä monipuolisemmin vaurautta pystyy kokemaan, sitä enemmän se myös näkyy tiliotteessa.

Kirjassa on 40 päivän "varallisuusohjelma" johon kuuluu 10 erilaista affirmaatiota sekä CD, joka sisältää meditaatioharjoituksia. Jokainen voi itse päättää lähteekö tuota ohjelmaa viemään läpi vai ei. Kirjassa on mielenkiintoinen kappale sivulla 69:

"Do not tell anyone (not on the spiritual path) that you are working on 
prosperity from a spiritual-mental approach. If you do, you will break the 
connection and drain the power building up in and around your 
new mental equivalent. Secrecy is an absolute essential." 

Joten, jos päätät ostaa kirjan ja osallistua 40 päivän "varallisuusohjelmaan", pidä tieto visusti itselläsi.

Jos joku lukijoistani on kiinnostunut ostamaan Hemmon runokirjan "Askeleet Pimeästä" minun kauttani saa lisätietoja mistä kirjan voi hankkia ja paljonko se maksaa.


Runokirjasta ei tule minulle myyntiprovisioita.


Tällaisilla ajatuksilla uutta viikkoa kohti. Miten sinä osoitat itsellesi että rakastat itseäsi? Voit kommentoida anonyyminä jos haluat.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

p.s. muistathan että koodilla FEB2015 saat Etsyn kautta ostetuista 
Unelma Onnellisuuden kirjoista -30% synttäriedun =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Follow @ Instagram

Back to Top