On tunnettava omat rajansa - ettei kuormitu liikaa

Hei kaikki ihanaiset!

Haluan kertoa teille, että blogi ei ole loppumassa mutta joudun pitämään pientä taukoa kirjoittamisesta. Tunnen, että tällä hetkellä elämässäni on menossa niin monta erilaista asiaa, että en pysty kunnolla keskittymään oikeastaan mihinkään.


Lähipiirissäni on tulossa iso muutto tässä kesän aikana ja omakotitalon tyhjennys vaatii aikaa. Olen myös aloittanut Digivallankumouksen E-kirja Mastermind III sekä erään toisen web-kurssin, jossa keskityn nimenomaan blogin kehittämiseen ja siihen, että pystyisin auttamaan teitä, rakkaat lukijat, entistä enemmän.


Yksi tärkeimmistä asioista on oma elämänmuutosprojektini joka vaatii yllättävän paljon voimia ja energiavaroja. Olin viikonloppuna poikani kanssa Helsingissä viettämässä hänen syntymäpäiviään ja ilmeisesti matka jo itsessään väsytti, sillä sunnuntaina - äitienpäivänä - olin kuin talviunilta kesken herätetty karhu.


Oikeastaan tunne sunnuntaina oli enemmänkin ärtymystä ja tuskastumista, turhautumistakin ehkä. Tiedän, että menen koko ajan eteenpäin mutta kuten Samullekin sanoin, todennäköisesti alamme olla aika lähellä "ydintä", sitä, jossa joudun kasvotusten menneisyyden "haamujen" kanssa.

En pelkää käydä niitä silmiin mutta toisaalta toivon, että työ olisi jo takanapäin.

Pidän teitä ajantasalla, mitä täällä päässä tapahtuu mutta joudun jättämään blogin postaukset nyt hieman vähemmälle.

Voisinko jopa sanoa, että olen valmis koteloitumaan ja heräämään perhosena, kunhan sisäinen työ on tehty =)

Inspiroivat lauseet ja kuvat Facebookissa jatkuvat normaalisti.

Lämmin kiitos Sinulle, ja toivottavasti näemme vielä!

Rakkaudella,

Tiia





2 kommenttia:

  1. Ei se mitään, vaikket päivittäisi vähään aikaan. Löysin blogisi jokunen aika sitten, ja menee varmasti tovi jos toinenkin plärätessä vanhoja postauksia (ja ennen kaikkea sisäistäessä asiat). Tykkään kirjoittamistasi jutuista ihan hirveästi, olen etsinytkin tällaista blogia josta saisi tsemppiä elämään ja unelmien toteuttamiseen. Jatkan siis blogin selaamista taaksepäin :)

    Voimaa elämän haasteisiin!

    -Katariina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katherine,
      kiitos kommentistasi ja kannustuksestasi. Jos mieleesi tulee kysymyksiä tai joku aihe ei "avaudu" voit aina laittaa sähköpostiakin (unelmaonnellisuudesta@gmail.com). Sähköpostit käyn läpi melkein päivittäin =)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Follow @ Instagram

Back to Top